Katri Kulmunin mukaan SDP:n oma toiminta ja tulokset viime vaalikaudella eivät juuri anna Antti Rinteen kommenteille uskottavuutta nyt, kun Suomen talous kasvaa, työttömyys vähenee, ja tehdään monia päätöksiä pienituloisten ja perheiden aseman parantamiseksi.
– Budjetti on läpeensä keskustalainen ja hyvä: esimerkiksi pieni- ja keskituloisten perheiden päivähoitomaksuja alennetaan, sairaspäivärahoja, takuueläkettä, vanhempainpäivärahoja ja yksinhuoltajien lapsilisiä korotetaan. Samalla maakuntien elinvoimaa vahvistetaan muun muassa tärkeillä väylähankkeilla.
– Tämä kaikki on mahdollista talouden ja työllisyyden eteen tehtyjen toimien ja uhrauksienkin ansiosta, Kulmuni muistuttaa.
Kulmuni muistuttaa siitä, että SDP:n omalla valtakaudella työttömien määrä kasvoi yli sadallatuhannella, valtion velanotto nousi miljardeilla ja kuntien peruspalveluista, kouluista ja terveyspalveluista leikattiin yli miljardi euroa vuodessa. Suomen tarvitsemat uudistukset ja päätökset jäivät tekemättä.
– Suomi ajelehti päättämättömyyden ja lamaannuksen tilassa SDP:n istuessa valtion rahapussin ja työllisyyspolitiikan päällä. Nyt, kun vaikeat ja isot päätökset on uskallettu tehdä ja Suomen suunta on käännetty kohti parempaa, ei SDP osaa muuta kuin kritisoida kaikkea mikä liikkuu, hän sanoo.