Schäuble: Kreikka tarvitsee kolmannen lainapaketin tai tulee konkurssi

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen mukaan Kreikka tarvitsee kolmannen lainapaketin välttääkseen konkurssin.

Schäublen vaalitilaisuudessa Hampurin lähellä antaa lausunto oli tähän mennessä selkeäsanaisin tunnutus, että Kreikalle tähän mennessä annetut kaikkiaan 246 miljardin euron lainat eivät riitä pitämään maata pystyssä.

– Kreikalle tarvitaan kolmas lainaohjelma, hän sanoi The Wall Street Journalin mukaan.

Myös Saksan keskuspankki Bundesbank on todennut, että Kreikka tarvitsee lisää tukirahaa heti ensi vuoden alussa. Monet ekonomistit ovat olleet sitä mieltä, etteivät viimeaikaiset uutiset Kreikan talouden pienestä toipumisesta pelasta maata kolmannelta velkajärjestelyltä.

Kreikka pitää ykköstilaa EU:n velkatilastossa. Maan julkinen velka oli viime vuonna 156,9 prosenttia bruttokansantuotteesta eikä se todennäköisesti laske Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja EU:n tavoittelemaan 124 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Mainos