”Saunapalvikinkku, tehty perinteiseen tapaan”/”Basturökt skinka, tillverkad på traditionellt sätt” –nimelle haetaan nimisuojaa. Suojatun maantieteellisen merkinnän (SMM) hakijana on Saunapalviyhdistys ry, jonka tehtävänä on muun muassa vaalia perinteistä aidon saunapalvikinkun valmistusmenetelmää ja erikoislaatua.
Lihavalmisteisiin kuuluva Saunapalvikinkku on lihavalmiste, joka on valmistettu sian kinkun kokonaisista lihaksista tai leikatuista kinkkupaloista. Myös kinkun rasva- ja kamaraosa voi olla mukana tuotteessa. Liharaaka-aine on peräisin lihasiasta, eikä siihen käytetä jalostuseläimiä.
Hakemuksen mukaan saunapalvikinkun valmistus on voimakkaasti sidoksissa suomalaiseen saunakulttuuriin, mikä erottaa sen muista maista ja niiden savustetuista tuotteista.
Perinteiseen tapaan tehty saunapalvikinkku poikkeaa muista, modernimmalla teknologialla keitto- tai savustuskaapeissa valmistetuista palvikinkuista erityisesti valmistustavan ja ainutlaatuisen tuotelaadun perusteella. Kinkku savustetaan leppäpuulla savusaunassa suorasavustusmenetelmällä. Lihan kypsytysaika on vähintään 12 tuntia.
Tuotteen esikäsittely, suolaaminen, täyttäminen ja kypsentäminen tapahtuvat Suomessa eli suojauksen maantieteellinen alue kattaa koko maan.
Käytännössä Suomi lähtee hakemaan perinteiselle saunapalville pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin. MTK ja Lihakeskusliitto ovat toimittaneet maa- ja metsätalousministeriölle hakemukseen tarvittavat PAH-analyysitulokset. Seuraavaksi odotetaan ministeriön toimenpiteitä.
Perinteisen saunapalvin valmistus voi ehkä sittenkin jatkua. Suomi lähtee hakemaan perinnepalville niin sanottua pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin.
Saunapalvin pelastusoperaatiota vetävät MTK ry ja Lihakeskusliitto ry. Myös Keittiömestarit ry ja Suomen teurastamoyrittäjät ry ovat ilmaisseet tukensa perinnepalville.
Ruokakulttuuriasiamies Suomi lähtee hakemaan perinteiselle saunapalville pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin. MTK ja Lihakeskusliitto ovat nyt toimittaneet maa- ja metsätalousministeriölle hakemukseen tarvittavat PAH-analyysitulokset. Seuraavaksi odotetaan ministeriön toimenpiteitä.
Perinteisen saunapalvin valmistus voi ehkä sittenkin jatkua. Suomi lähtee hakemaan perinnepalville niin sanottua pysyvää poikkeusta PAH-rajoihin.
Saunapalvin pelastusoperaatiota vetävät MTK ry ja Lihakeskusliitto ry. Myös Keittiömestarit ry ja Suomen teurastamoyrittäjät ry ovat ilmaisseet tukensa perinnepalville.
Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi MTK:sta kertoo, että pysyvän poikkeuksen hakemisesta sovittiin maa- ja metsätalousministeriön kanssa maaliskuun alussa.
Hakemusmenettelyyn liittyvä kansallinen vastaväitemenettely on käynnissä huhtikuun loppuun saakka.