Sauli Niinistön kampanja antoi ohjeet: Näin kannattajakortit kerätään

Tuen osoittaminen nettisivuilla ei korvaa itse allekirjoitettua kannattajakorttia. Niitä tarvitaan 20 000.

Sauli Niinistön presidenttikampanja julkaisi torstaina sivuillaan tästä löytyviä tarkempia ohjeita kannattajakorttien keräämiseksi.

Kampanja korostaa, että tuen ilmoittaminen esimerkiksi niinisto.fi -sivuilla, joka on myös tervetullutta, EI vielä korvaa omakohtaisesti allekirjoitettua kannattajakorttia.

Kampanjan on kerättävä 20 000 paperista kannattajakorttia, jotta ehdokas voidaan asettaa. Keräystä tehdään muun muassa yleisötilaisuuksissa.

Kortteja kerätään ainakin sunnuntaina Helsingin Hakaniemen torilla, Turussa Aurajokirannan Kirjastosillalla ja Oulun Rotuaarilla sekä maanantaina Tampereella Maanantaimarkkinoilla.

– Virallinen kannattajakortti on täytettävä paperimuodossa ja allekirjoitettava itse, ohjesivulla todetaan.

Kampanja pyytää huomioimaan, että keräykseen käytetään vain kannattajakorttia, jossa on ehdokkaan, vaaliasiamiehen ja hänen varahenkilönsä tiedot ennalta täytettyinä.

– Kaikki käsinkirjoitettavat tiedot on kirjoitettava selkeällä käsialalla, käytä kuulakärkikynää (tai vastaavaa) ja täytä vain omat tietosi, ohjeissa todetaan.

– Laita varmuudeksi koko nimesi. Henkilöiden varmistaminen oikeusministeriössä tehdään nimen, osoitteen ja täydellisen syntymäajan (pv.kk.vvvv.) perusteella.

– Tiedosta se, että kerätyt kannattajakortit muodostavat luovutuksen jälkeen julkisen asiakirjan.

Sivulla on myös ohjeita korttien halukkaille kerääjille.

Mainos