Sauli Niinistö: Voimapolitiikka on nyt kolmen käsissä

Tasavallan presidentti on huolissaan EU:n sisäisistä erimielisyyksistä ja vähenevästä vaikutusvallasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Uutissuomalaisen debatissa huolissaan Euroopan unionin tilanteesta poikkeusoloissa. Hän korostaa, että Euroopan unionia ei parane unohtaa koronaviruspandemian aiheuttamien ongelmien ratkaisussa.

– Kun koronaa Euroopassa on yritetty kukistaa, ovat pääosassa olleet kansallisvaltiot eikä unioni. Tämä on ymmärrettävää, ei yksin toimivaltasyistä. Tauti on levinnyt eri alueille eri tahtiin ja eri määriin. Jokaisella on ollut kiire omiin välittömiin toimenpiteisiinsä.

Niinistö korostaa, että ilman toimintakykyistä EU:ta kaikkien jäsenmaiden asema koronan jälkeisessä maailmassa kävisi tukalammaksi.

Niinistön mukaan Euroopan unionia rasittavat tällä hetkellä etenkin raha, vastuunjako ja rajat. Hänen mukaansa koronapandemian myötä annetuista matkustusrajoituksista voi olla vaikea luopua etenkin niissä maissa, joissa tauti on päätetty tukahduttaa.

– Euroopan unionille haaste on suuri. Kyvystä ratkaista sisäiset ongelmat riippuu myös unionin ulkoinen painoarvo koronan jälkeisessä maailmassa. Unioni on viime vuosikymmenen aikana alati menettänyt vaikutusvaltaansa. Voimapolitiikka on nyt kolmen suuren [Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, toim.huom.] kenttää.

– Menetetyn aseman palauttaminen on aina vaikeaa, ja EU:n sisäisten erimielisyyksien kasvaessa se uhkaa käydä mahdottomaksi. Siinä menettäisivät kaikki – niin unionin pohjoisen, etelän, idän kuin lännen jäsenmaat, Niinistö kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)