Verkkouutiset

Sauli Niinistö: Ajatus EU:n ikuisuudesta ei enää päde

Tasavallan presidentin mukaan EU:n on palattava juurilleen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Britannian kansanäänestyksen tulos on järisyttävä.

– Ei järkyttää Euroopan unionin peruskiveä. Tähän asti unioniin on ollut vain halukkuutta liittyä, nyt merkittävä jäsenvaltio haluaakin sieltä pois. Ajatus EU:n ikuisuudesta ja erottamattomuudesta ei enää päde, Niinistö toteaa lausunnossaan.

Presidentin mukaan Britannian tulos on polttoainetta EU:n vastaiselle liikehdinnälle. Niinistön mukaan EU:n on katsottava toimintaansa kriittisesti.

– Tulkintani on, että EU:n on otettava brittien päätös muistutuksena uudistumisen vääjäämättömyydestä. Unionin olisi palattava juurilleen – sen olisi palattava perusarvoihinsa: turvallisuuteen, rauhaan ja vapauteen, Niinistö sanoo.

Hänen mukaansa eron vaikutuksia on vaikea vielä arvioida.

– Vaikutukset Euroopan turvallisuuteen riippuvat Nato-jäsen Ison-Britannian halusta turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön muun Euroopan kanssa, Niinistö sanoo.

Uusimmat
MAINOS