Vihreiden kansanedustaja Satu Hassin mukaan viennin kysyntä ei nouse kotimaisin toimin, vaan siihen tarvitaan yhteistä eurooppalaista elvytystä. Viennistä hyvin riippuvaiselle Suomelle EU-alueen elpyminen on hänen mukaansa erityisen tärkeää.
Vihreät katsoo, että EU:n elvytysrahoista pitää Suomessa käyttää vähintään puolet ilmastoinvestointeihin.
− Nyt keskeistä on päättää aikataulu turpeen polton lopettamiseksi. Se aiheuttaa yhtä suuret ilmastopäästöt kuin henkilöautoliikenne. Elvytysvaroja tulee käyttää investointeihin, joilla turpeella kaukolämpönsä tuottavat kunnat voivat siirtyä päästöttömiin lämmönlähteisiin ja turpeen tuotantoketjussa toimiville ihmisille saadaan uusia työpaikkoja, Satu Hassi sanoi vihreiden ryhmäpuheessa eduskunnassa.
Hassin mukaan rahaa tulee käyttää myös nopeisiin junayhteyksiin, joilla vähennetään lyhyiden ja keskipitkien lentomatkojen tarvetta, sekä joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä edistäviin investointeihin kaupungeissa.
− EU:n tärkein tehtävä on turvata rauha. Ilmastonmuutoksen hillintä on tulevien konfliktien ennaltaehkäisyä. Suomelle on elintärkeää, että EU pysyy toimintakykyisenä ja että se pystyy ratkaisemaan niitä ongelmia, joita eteen tulee, silloinkin kun ne ovat täysin ennakoimattomia, Hassi sanoo.