[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”riku-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Vuonna 1992 elokuvateattereissa esitettiin ohjaaja Oliver Stonen vuotta aikaisemmin ensi iltaan tullutta elokuvaa JFK – avoin tapaus. Elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia muuttivat Kauhajoella kasvaneen Riku Keski-Rauskan elämän.
– Muistan, kun katsoin elokuvan alun, sen kohdan missä elokuvan tapahtumia taustoitetaan. Valkokankaalla näytettiin uutiskuvaa Vietnamin sodasta, Kuuban ohjuskriisistä, Sikojenlahdesta… En tiedä mitä aivolohkoissani silloin tapahtui, mutta yhtä äkkiä tajusin, miten asiat liittyvät yhteen ja huomasin olevani todella kiinnostunut kylmästä sodasta. Se oli itselleni sellainen avainkokemus, jonka muistan yhä edelleen, historiantutkija ja Porvarillisen työn arkiston johtaja Keski-Rauska kertoo.
Keski-Rauska oli tuolloin 12-vuotias.
Lähihistoria ei tullut Keski-Rauskalle tutuksi vain elokuvista, vaan se oli vahvasti läsnä myös perheen kahvihetkissä.
– Mumma oli meillä usein kylässä ja hänen kanssaan puhuimme pöydän ääressä aina vanhoista jutuista. Paappa taas kertoi sodasta. Hän ei itse joutunut pahoihin paikkoihin, mutta hän puhui etenkin veljestään, joka kaatui ja jäi rintamalle. Osa näistä hetkistä on jäänyt tosi tarkasti mieleeni.
Kahvipöydässä Keski-Rauska oppi myös katsomaan asioita monelta kantilta, sillä perheessä perheen omaa historiaa ei peitelty tai kaunisteltu. Punaorpona Pohjanmaalle tuotu mumma piti huolen siitä, että pikku-Riku oppi ymmärtämään maailmaa eri taustoista tulevien ihmisten näkökulmasta.
– Siinä oppi erottamaan ihmiset ja asiat. Nyt kun olen alalla, tästä on ollut apua. Historiantutkijana ei voi olla sidoksissa mihinkään ideologiaan. Muutoin menee uskottavuus. On uskallettava olla rehellinen joka suuntaan, myös omilleen. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia.
Laiskaksi koululaiseksi itseään luonnehtiva Keski-Rauska huomasi lukiossa, että historia ja yhteiskuntaoppi ovat suhteellisen helppoja aineita, kunhan jättää knoppitiedon vähemmälle ja keskittyy kokonaisuuksiin. Ylioppilaskirjoitusten reaalikokeessakin hän vastasi pelkästään historian kysymyksiin.
Kun moni Keski-Rauskan lukiokaveri suuntasi ylioppilasjuhlien ja armeijan jälkeen opiskelemaan diplomi-insinööriksi Tampereelle, Keski-Rauska löysi itsensä Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian laitokselta. Läheltä kuitenkin piti, ettei hänestä tullut opettajaa, sillä samana syksynä aukesi myös opiskelupaikka Hämeenlinnan opettajakoulutuslaitokselta.
Ensimmäisen fuksisyksyn kekkereissä vuonna 2001 Keski-Rauska istui opiskelukavereidensa kanssa keskustelemassa suomettumisesta. Yksi heistä, Niclas Brulfer, kysyi Keski-Rauskalta kiinnostaisiko häntä tavata eräs Georg C. Ehrnrooth, jolla olisi taatusti mielenkiintoista kerrottavaa Urho Kekkosen ajoista. Keski-Rauskaa kiinnosti, ja niin alkoi 14 vuoden taival kylmänsodan aikaisen toisinajattelijan seurassa.
Ehrnroothin antamien henkilökohtaisten haastatteluiden ja tuhansien arkistossa vietettyjen tuntien tuloksena syntyi ensin pro gradu, sitten väitöskirja ja lopulta popularisoitu elämäkerta Yksinäinen Ehrnrooth, joka julkaistiin vuonna 2015.
– Jo silloin fuksisyksynä ajattelin, oikeastaan heti sen jälkeen kun löysin tämän aiheen ja kävin sattuman saattelemana siellä Jorin (Ehrnrooth) luona ensimmäisen kerran, että ei piru vie, tästä teen kyllä vielä jotain. Enkä ollut silloin edes ensimmäistä seminaarityötänikään vielä kirjoittanut. Tuli vain sellainen olo, että tutkimus on se minun juttuni, Keski-Rauska sanoo ja kertoi haudanneensa siinä vaiheessa myös lopullisesti ajatuksen opettajan urasta.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1598269733188{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”riku-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Sattuma. Niitä Keski-Rauskan elämässä on riittänyt. Jos lukiossa opettaja ei sattumalta olisi maininnut, ettei kaikkia reaalivastauksia kannata kirjoittaa historiasta. Jos fuksivuottaan viettänyt opiskelija ei sattumalta olisi törmännyt illanvietossa opiskelijakaveriin, joka vinkkaisi hänelle mielenkiintoisesta Ehrnroothista. Jos nuori historianmaisteri ei sattumalta olisi päätynyt töihin Porvarillisen työn arkistoon. Ja jos Porvarillisen työn arkistossa ei sattumalta olisi vapautunut vakituista tutkijanpaikkaa vain kolme päivää sen jälkeen, kun Keski-Rauska aloitti arkistossa harjoittelijana.
Sattumalla on paikkansa myös historiantutkimuksessa. Riku Keski-Rauska muistuttaa, että tänään mitättömältä tuntuva yksityiskohta voi olla historian kannalta merkityksellinen. Eri tapahtumien polut voivat kohdata yllättävässä tilanteessa tai yksittäinen kalenterin väliin liimattu post-it -lappu avaa myöhemmin aivan uuden näkökulman.
Kaikkea eivät tutkijatkaan aina heti ymmärrä.
– Minulla oli jo graduvaiheessa käsissäni eräs tavanomaiselta tuntunut kokouspöytäkirja, jolla ei siinä vaiheessa tuntunut olevan mitään merkitystä. Vasta kirjoittaessani väitöskirjaa Ehrnroothista muistin pöytäkirjan, ja silloin palat loksahtivat paikalleen.
Kun on viettänyt valtaosan tutkijanurastaan pureutuen yhden henkilön kauteen ja historiaan, siitä jää väkisinkin jotain myös omaan takinliepeeseen. Mitä Keski-Rauska tuon 14 vuoden aikana Ehrnroothilta oppi?
Tutkija aloittaa tuokiokuvalla:
– Muistan aina erään tapaamiseni Ehrnroothin kanssa. Olimme Stockmannin yläkerran kahvilassa. Luoksemme tuli tuiki tuntematon ihminen, kätteli Joria ja kiitti siitä, että ”oli hyvä kun puhuit asioista oikeilla nimillä”. Näitä tapauksia oli muitakin. Silloin päätin, että jos minä politiikassa jotain ihmistä kannustan tai symppaan, niin sitten sellaisia tyyppejä, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon. Valitettavasti vain heitä on minun mielestäni turhan vähän.
Keski-Rauska kutsuu tällaisia henkilöitä eturintamantyypeiksi. He ovat niitä ihmisiä, jotka painetilanteissa ottavat askeleen eteenpäin näkemystensä pakottamina, kun pragmaattisemmat jäävät tarkkailuasemiin katselemaan, miten taistelussa käy. Vaikka myöhemmin osoittautuisi, että he ovat olleet joissain asiassa väärässä, Keski-Rauska kunnioittaa sitä, että he ovat uskaltaneet olla kuitenkin jotain mieltä, ja seistä mielipiteidensä takana. Ja toisaalta:
– Jos olet oikeassa väärään aikaan niin oletko silloin väärässä, hän haastaa pohtimaan.
Kun Keski-Rauska näkee mielenkiintoisen lehtileikkeen, hän leikkaa sen talteen ja sujauttaa isokokoisen mustan pöytäkalenterin väliin. Saman kalenterin väliin hän kerää tärkeitä sähköposteja, kirjoittaa ylös huomioita ja ajatuksiaan ajankohtaisista tapahtumista sekä kirjaa tapaamisia.
Historioitsijana Keski-Rauska haluaa näyttää esimerkkiä. Ilman poliitikkojen kirjeenvaihtoa, kalenterimerkintöjä, pöytäkirjoja, kalenterin reunaan liimattuja post-it -lappuja tai tapaamisista tehtyjä muistioita ei synny monipuolista historiantulkintaa.
– Kansallisesti kerätään toki jotain aineistoa, mutta se ei riitä. Tutkimuksellisesti ja historiankuvan syntymisen kannalta monipuolisen aineiston määrä vähenee koko ajan, sillä kirjallisia aineistoja ja muistiinpanoja tehdään jatkuvasti vähemmän, arkistointia hoitavia sihteereitä ei ole ja sähköpostit ja tekstiviestit on helppo tuhota. Jäljelle jää mitä jää.
Toki papereita on aikaisemminkin voitu tuhota silppurissa, joko tahallaan tai tarkemmin ajattelematta.
– Suomisen Ilkan elämäkertaa tehdessäni mielenkiintoisimpia papereita olivat juuri ne silppurista selvinneet. Eräässäkin kirjeessä oli merkintä ’repijään’, mutta se oli säästynyt. Toisessa kirjeessä kirjeen kirjoittaja oli maininnut, että paperi olisi parempi tuhota, mutta Ilkka oli kirjoittanut kulmaan sihteerilleen, että arkistoi tämä tulevia historioitsijoita varten. Kiitettävän kaukonäköistä, Keski-Rauska hymyilee.
Jos joskus tuntuu, että suomalainen historiantutkimus on punaisen suuntaan kallellaan, se ei ole pelkkää harhaa. Keski-Rauska muistuttaa, että vasemmistopuolueilla asiakirja-aineiston ja historiallisen dokumentaation arvostus on aina ollut korkeampi, ja työväenliike on ollut myös ahkera arkistoimaan kaikki muistiot ja pöytäkirjat pienintä paikallisyhdistystä myöten. Työväen asiat ovat koettu tärkeiksi.
– Tästä olisi meillä peiliinkatsomisen paikka. Onneksi puolueessa on ollut henkilöitä, jotka ovat olleet esimerkiksi ministeriryhmässä ja laittaneet sitten viestiä meille tänne arkistoon, että ’hei, jos oikeasti myöhemmin haluaisi tietää mitä on tapahtunut, niin minulla olisi täällä sellaista aineistoa ja muistiinpanoja, kiinnostaako’?
Keski-Rauska huomauttaa, että arkistointi ei ole pelkästään historiantutkijan työn helpottamista. Riittävän laajat ja monipuoliset aineistot varmistavat myös sen, ettei kuvaa menneisyydestä määritellä pelkästään muiden toimesta.
– Jos arkistoja ei ole käytettävissä, sinulla ei jälkikäteen ole oikeastaan sanansijaa siihen, millaiseksi roolisi historiankirjoituksessa myöhemmin kuvataan. Osuutesi kirjoitetaan silloin jonkun toisen näkökulmasta.
Tästä syystä ehkä tänä päivänä mitättömätkin tapahtumat voivat olla merkityksellisiä. Keski-Rauska muistuttaa, että jokaisen ihmisen polku on erilainen, emmekä voi etukäteen tietää mihin ne johtavat tai miten ne risteävät. Eli voisiko siis sanoa poliitikolle, että jos haluat tulla muistetuksi, pidä huoli, että toiminnastasi jää riittävästi arkistoaineistoa tuleville historiantutkijoille ja käytä paperikalenteria.
– Kyllä. Ja antaahan arkistointi myös poliitikolle eräänlaisen kuluttajasuojan, josta voi tarkistaa mitä tuli sanottua.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1598269733188{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”riku-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Lokakuun 8. päivä julkaistaan Keski-Rauskan kirjoittama seuraava elämäkerta, Sinä osaat, sinä pystyt – Ilkka Suomisen elämä. Neljän vuoden urakka arkistomateriaalin ja haastattelujen kanssa on takana ja käsikirjoitus jo kustantajalla.
Alunperin Keski-Rauska aikoi pitää kunnon tauon Ehrnrooth-kirjan julkaisemisen jälkeen, sillä intensiivisen tutkimusprojektin ohella lapsiperhearki valvomisineen oli verottanut voimia. Toisin kuitenkin kävi. Sattuma astui taas peliin.
– Olin jo keräillyt aineistoa ihan toista tutkimusta varten, mutta tämä Suominen tuli eteen vähän puolivahingossa, Keski-Rauska sanoo noin viisisataa sivua myöhemmin.
Suomisen Ilkka on jo elämäkertatutkimuksen saanut lukea. Lokakuussa muut pääsevät näkemään, millaisista arkistohelmistä Keski-Rauska on tuoreimman tutkimuksensa rakentanut.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]