Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosen mielestä kunnossa oleva liikenneverkko ja logistiikan toimivuus ovat metsäalan ja sen myötä koko Suomen elinehto.
– Raaka-aineet pitää saada maakunnista liikkeelle ja kulkemaan sujuvasti sinne, missä ne jalostetaan korkeamman lisäarvon tuotteeksi, ja sieltä maailmalle. Ei vaadi korkeaa matematiikkaa sen ymmärtäminen, että pelkällä raideliikenteellä tämä homma ei hoidu, Satonen totesi lauantaina Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n liittokokouksessa Helsingissä.
Hallitus on kärkihankkeensa yhteydessä linjannut, että puun käyttöä monipuolistetaan ja lisätään 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa ja sen jalostusarvoa kasvatetaan.
Satosen mukaan puulle ja muulle biomateriaalille löytyy tulevaisuudessa aivan uudenlaisia käyttötapoja.
– Uusien biopolttoaineiden lisäksi kiinnostavia näköaloja on muissa puun sisältämissä kemiallisissa yhdisteissä ja esimerkiksi komposiiteissa. Kyse on suuren mittaluokan raskaasta teollisuudesta, jonka raaka-aineiden hankinta-alueiden koot ovat maakunnan mittaluokasta ylöspäin, hän sanoi.
Arto Satonen on tyytyväinen että nykyinen hallitus on ottanut kaikki edellä kerrotut lähtökohdat tosissaan, ja se ryhtyykin panostamaan määrätietoisesti vuosien mittaan kertyneen liikenneverkon korjausvelan vähentämiseen.
– Rahassa mitattuna tämä on merkittävin yksittäinen lisäpanostuksen kohde, volyymi on yhteensä 600 miljoonaa euroa. Tällä ei ratkaista koko ongelmaa, mutta suunta saadaan kääntymään, hän totesi.