TyEL-maksu on työntekijöiltä 7 prosenttia ja yrityksille 17,75 prosenttia. Arto Satosen ja Anne-Mari Virolaisen mielestä TyEL-maksun poisto houkuttelisi eläkeläisiä tekemään esimerkiksi osa-aikatöitä ja kannustaisi myös työnantajia palkkaamaan heitä.
– TyEL-maksua ei ole perusteltua laskuttaa enää eläkeläisiltä, koska he ovat jo oikeutettuja työeläkkeeseen. Toisaalta työurien pidentäminen kannattaa aloittaa ihmisistä, jotka ovat halukkaita siihen, Virolainen ja Satonen toteavat.
– TyEL-maksujen poistamisella tarjottaisiin eläkeläisille mahdollisuus lisätuloihin järkevillä ehdoilla, Satonen toteaa.
– Lisäksi mahdollisuus jatkaa edes osittain mukana työelämässä voi tuoda monille eläkeläisille lisää sisältöä elämään, Virolainen sanoo.
Tällä hetkellä joka kymmenes eläkeläinen tekee töitä. Työ ja terveys Suomessa -tutkimuksen mukaan jopa 75 prosenttia 45 vuotta täyttäneistä suomalaisista kertoo harkitsevansa työuran jatkamista eläkeikärajaa pidemmälle.
– Vuosittain työelämään tulee noin 10 000 nuorta vähemmän kuin ihmisiä jää eläkkeelle vanhimmasta päästä. Kasvun alkaessa eläkeläisten työpanokselle onkin kysyntää. Vanhuuseläkkeellä olevia 63-67-vuotiaita on Suomessa noin 300 000. Vaikka vain puolet työurien jatkamista harkitsevista todellisuudessa jatkaisi töissä, muutos nykyiseen olisi valtava, edustajat laskevat.