Satelliittiseurannassa olevien merikotkien nimiehdotuksissa Lady Gaga ja Andy McCoy

WWF Suomi ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ovat saaneet kaksi uutta merikotkaa satelliittiseurantaan. Nimiehdotuksissa esiintyi myös viihdetaiteilijoita.

Kesällä Kokemäellä ja Paraisilla rengastetut yksilöt nimettiin WWF:n järjestämässä kilpailussa. Merikotkien satelliittiseurannalla saadaan tärkeää tietoa lintujen liikkeistä tuulivoiman rakentamista ajatellen.

Paraisilla 27. kesäkuuta rengastettu naaras tunnetaan tästä eteenpäin nimellä Tyyni ja Kokemäellä 19. kesäkuuta rengastettu, ulkoisten mittojensa perusteella todennäköisesti koiras nimellä Tyrsky.

WWF:n Facebook-sivulla järjestettyyn nimikilpailuun tuli yli 300 vastausta. Niiden joukosta valinnan tekivät uusien seurantayksilöiden rengastajat Jouko Kivelä ja Teemu Honkanen.

– Yllättävän suuri osa ehdotuksista oli toisiinsa sointuvia nimipareja, joista etsimme voittajan – ovathan linnut samana vuonna syntyneitä ikätovereitakin. Toisaalta myös ajatus siitä, että linnut tulevaisuudessa alkaisivat liikkua samoilla seuduilla tai koiraana ja naaraana joskus jopa pariutuisivat, on kutkuttava, sanoo Honkanen.

Muita tuomariston suosikkiehdotuksia olivat esimerkiksi Tiuhti ja Viuhti, Wire ja Wiima, Kuuppa ja Kallo, Illusia ja Pessi sekä Bonnie ja Clyde.

Poimintoja videosisällöistämme

– Myös Lady Gaga ja Andy McCoy sekä Jenni Vartiainen ja Lauri Tähkä olivat vekkuleita ehdotuksia, mutta nekin todettiin tässä yhteydessä hieman hankaliksi käyttää, Honkanen sanoo.

Reviirit laajentuvat

Tähänastinen satelliittiseuranta kertoo, että Tyyni ja Tyrsky ovat syksyn mittaan alkaneet laajentaa reviireitään ja liikkuneet kauemmas pesäpaikoiltaan. Tyyni on käynyt jopa naapurin puolella Karjalan kannaksella, ja Tyrsky puolestaan liikkunut Kokemäki-Rauma-Kustavi-Turku -akselilla.

WWF:n ja Luomuksen vuonna 2009 aloitetussa satelliittiseurannassa on nyt yhteensä kymmenen merikotkaa.

Satelliittiseurannalla kerätään ainutlaatuista tietoa nuorten, vielä pesimättömien yksilöiden liikkeistä rannikkoalueillamme ja selvitetään lintujen lentoreittejä tuulivoiman rakentamista ajatellen.

– Koska Suomen rannikoille ja saaristoon suunnitellaan rakennettavaksi useita tuulivoimapuistoja, on tärkeää hankkia mahdollisimman täsmällistä tietoa alueista, jotka merikotkan suojelun vuoksi on jätettävä kokonaan suunnitelmien ulkopuolelle, toteaa yli-intendentti Jari Valkama Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

– Uskon, että Luomuksen verkkosivuilla esitetyt merikotkien seurantakartat ovat myös tuoneet lajille paljon myönteistä julkisuutta ja samalla havainnollistaneet näiden lintujen joskus hämmästyttäviäkin liikkeitä, Valkama sanoo.

Mainos