Satavuotisen itsenäisyyden juhlarahat julki

Suomi on tänään julkaissut valtiovarainministeriön päätöksellä kultaisen nimellisarvoltaan sadan euron ja hopeisen nimellisarvoltaan kymmenen euron Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan.

Suomen Rahapajan lyömät juhlarahat kuuluvat valtioneuvoston kanslian koordinoimaan Suomi 100-ohjelmaan. Kultaraha on ensimmäinen taiteen maisteri Simon Örnbergin, 31, suunnittelema juhlaraha.

Hopearahan ovat suunnitelleet peruskoululaiset Saara Peltomäki (tunnuspuoli) Jyväskylästä ja Jennifer Tuomisto (arvopuoli) Turusta.

Suomalaiseen kultaan lyödyn juhlarahan arvopuoli hahmottaa mosaiikkimaisesti Suomen karttakuvan. Juhlarahan tunnuspuolen kaarimuoto kuvaa Suomen väestönkasvua itsenäisyyden vuosina.

– Juhlarahan arvopuolella esitän maamme kauniin siluetin entistä avoimempana ja ympäröivään maailmaan sulautuneena ja verkostoituneena. Tunnuspuolen graafinen kaavio kuvaa maamme väkilukua jokaisena itsenäisenä vuotenamme, antaen siten juhlarahaan sijan jokaiselle suomalaiselle, Simon Örnberg kertoo.

Hopeisen, nimellisarvoltaan kymmenen euron suuruisen juhlarahan ovat suunnitelleet 15-vuotias jyväskyläläinen Saara Peltomäki ja 16-vuotias turkulainen Jennifer Tuomisto. Juhlarahan suunnittelusta järjestettiin peruskouluikäisille suunnattu kilpailu.

Jyväskylässä Kilpisen yhteiskoulussa opiskeleva Peltomäki kertoo, että juhlarahoja suunniteltiin yhdessä kuvaamataidon tunnilla.

– Keskellä suunnittelemani hopearahan tunnuspuolta on Suomi, jota ympäröivät puun vuosirenkaat. Ne symboloivat itsenäisyyden vuosia, Peltomäki kertoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Turussa opiskeleva Jennifer Tuomisto halusi välittää työllään erilaisuuden arvon.

– Sain idean työhön heti ja ehdotukseni syntyi tunnissa. Suunnittelemallani hopearahan arvopuolella on kaksi toisiaan puristavaa kättä – musta ja valkoinen. Tällä halusin kuvastaa sitä, että Suomi ei ole rasistinen maa. Jos joku ei vielä hyväksy sitä, että on erilaisia ihmisiä, niin nyt viimeistään hyväksyy kun se on juhlarahaan lyöty, Tuomisto sanoo.

Virallisen maksuvälineen asema

Valtiovarainministeriön asetus antaa juhlarahoille virallisen maksuvälineen aseman Suomessa, mutta juhlarahojen merkitys maksuvälineenä on nimellinen rahan myyntihinnan ollessa nimellisarvoa suurempi.

Kultarahan myyntihinta on 529 euroa. Suomen Rahapaja löi Itsenäinen Suomi 100 vuotta -kultarahasta myös sadan kappaleen numeroidun erikoiserän, joka myytiin ensimmäisenä ennakkomyyntipäivänä loppuun. Numeroidun kultarahan hinta on 600 euroa.

Kultaisen juhlarahan kultapitoisuus on 917. Kultarahojen enimmäislyöntimäärä on 3 000 kappaletta. Juhlarahan halkaisija on 22 millimetriä ja paino 5,65 grammaa. Laadultaan juhlaraha on viimeistelty peilikiiltoiseksi.

Hopeisissa juhlarahoissa on hopeaa suhteessa Ag500/1000, niiden halkaisija on 28,5 millimetriä ja paino 10 grammaa. Hopearahojen enimmäislyöntimäärä on 10 000 kappaletta. Hopeisen Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan myyntihinta on 38 euroa.

Mainos