Sasin säästövinkki: Tarpeettoman byrokratian purkaminen voisi jopa parantaa talouskasvua

Eduskunnan valiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok) mukaan on mahdollista tehdä myös sellaisia säästöjä, joiden talouskasvua heikentävä vaikutus on vähäinen.

– Selkein esimerkki olisi tarpeettoman byrokratian purkaminen, mikä suorastaan saattaisi lisätä kasvua, Sasi kirjoittaa blogissaan.

Hän pitää selvänä, ettei nyt ei pidä tehdä sellaisia valtiotalouden tasapainottamistoimia, jotka olennaisesti heikentävät kasvua. Tällaisia olisivat työhön kohdistuvat veron korotukset. 

Sasin mukaan nyt olisikin tärkeintä, että hallitus viimeistään maaliskuussa etsisi kaikki sellaiset säästötoimet, joiden kasvua hidastava vaikutus on vähäinen. Tavoitteena tulisi olla kolmen miljardin euron säästölista.

– Kun lista on valmis, voitaisiin arvioida vaikeimpien säästötoimien vaikutus. Tällöin säästötoimien määrä saattaisi tällä hallituskaudella jäädä jonkin verran vähäisemmäksi. Jos näin tapahtuisi, tulisi kuitenkin osoittaa, mistä säästöt seuraavana vuonna tehdään.

Sasin mukaan hyvä lähtökohta on, että jos sinulla on ongelma, ratkaise se heti. Jos viivyttelet, perustele huolellisesti.

Mainos