Antti Rinne totesi Demokraatin haastattelussa keskiviikkona, että SDP haluaa mahdollisimman laajan veropohjan, minkä kautta verotuksen kokonaisastetta pystytään laskemaan.
Kimmo Sasin mukaan veropohja on jo laaja.
”Kaikki pääomatulot ovat verolla. Hyvä jos 34 prosenttiin nostettua pääomatuloprosenttia voi Rinteestä alentaa”, Sasi toteaa Helsingin Sanomille.
Rinne ei tyrmännyt työn verotuksen keventämistä, mutta käänsi kompensaatioksi katseensa pääomatuloihin.
SDP:n puheenjohtajan mielestä varallisuusverotusta pitäisi tarkastella uudelleen sekä harkita edelleen pääomatulojen verotuksen kiristämistä.
Sasin mukaan listaamattomien yritysten ja pörssiyhtiöiden osinkotulojen verotuksen eroa olisi syytä kaventaa ja listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta voitaisiin osin kiristää.
Sasi kuitenkin muistuttaa, että pienyrittäjillä on paljon ääniä.
”On mietittävä, onko se poliittisesti mahdollista”, hän toteaa.
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) kritisoi Rinteen kiinteistöveron vähentämisaikeita ja puheita varallisuusveron palauttamisesta.
”Pääomaverokorotukset haittaavat suomalaisten halua investoida Suomeen ja omistaa suomalaisia yrityksiä, eli tasoa ei voi nostaa”, Kataja sanoi.