Sarkomaa: Lapset saatava liikkumaan uuden varhaiskasvatuslain avulla

Pienten lasten liikkumattomuus on kansanterveydellinen aikapommi, jonka purkamiseen tarvitaan ripeitä toimia, sanoo kansanedustaja, opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa.(kok.)

Liikkumattomuutta on Sari Sarkomaan mielestä kitkettävä niin kotona kuin päivähoidossa.

– Vaikka päävastuu lasten liikkumiseen kannustamisessa on vanhemmilla, on muistettava, että moni lapsi viettää ison osan hereillä oloajastaan päiväkodissa. Varhaiskasvatuksen rooli on kodin ohella merkittävä ja siksi emme voi sivuuttaa työn alla olevaa uutta varhaiskasvatuslakia, kun pohdimme ratkaisuja tähän kansanterveydelliseen ongelmaan, sanoo Sarkomaa.

Hänen mielestään valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet olisi saatava tulevaisuudessa suosituksen sijaan velvoittaviksi samalla tavalla kuin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.

Uuden varhaiskasvatuslain pykäliin on sisällytettävä lapsen oikeus riittävään päivittäiseen liikuntaan ja leikkiin. Liikuntamyönteinen toimintakulttuuri ja riittävä liikunta on saatava osaksi jokaisen päivähoidon piirissä olevan lapsen arkea.

– Pikkulasten kannustaminen terveellisiin elämäntapoihin on tärkeää, koska liikuntatottumukset opitaan varhain, Sarkomaa huomauttaa useisiin tutkimuksiin vedoten.

Alle kouluikäisille tehtyjen liikuntasuositusten mukaan reipasta liikuntaa pitäisi olla vähintään kaksi tuntia joka päivä. Tutkimusten mukaan valtaosalla 3-vuotiaista ja kolmasosalla 3-6-vuotiaista lapsista suositus jää toteutumatta. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan terveyttä edistävää, reipasta liikuntaa on päiväkodissa puoleen päivään mennessä vain keskimäärin 24 minuuttia.

Mainos