Sari Sarkomaa toteaa, että molempien verojen tuottoarviot ovat höttöpohjalla.
– Verojen ongelmallisuutta lisäävät niiden vaikutukset työllisyyteen ja alan elinkeinoihin, mikä voisi merkitä kokonaisuutena valtion verotuottojen pienentymistä. Toivon, että ns. vene-ja moottoripyöräveroesitykset saadaan pian pois päiväjärjestyksestä ja voimme keskittyä olennaiseen eli työllisyyden edistämistoimiin, summaa Sarkomaa.
Hän ihmettelee puheita siitä, että venevero olisi ongelmattomampi kuin moottoripyörävero.
– Näin ei missään nimessä ole. Valtiovarainministerin sanoihin on helppo yhtyä. Petteri Orpon (kok.) mukaan vene- ja moottoripyöräverot kuuluvat samaan pakettiin. Kokoomuksen ryhmälle on alusta asti ollut selvää esitysten moninaiset ongelmat.
Sarkomaa on erityisen vahvasti nostanut esille kaavaillun veneveron valuvikoja sekä vaikutuksia järvi- ja meripelastus sekä vapaaehtoistoimintaan.
– Kun venevero on selvästi haitallinen, niin on siitä luopuminen kaikkien suomalaisten etu, hän sanoo tiedotteessaan.
Veneveroesitys koskee myös pelastustoimintaan ja öljyntorjuntaan käytettäviä veneitä. Tämä tarkoittaa pelastuslaitosten veneitä, sopimuspalokuntien ja muiden pelastustoimintaan osallistuvien yhteisöjen, kuten Meripelastusseuran veneitä.
– Pelastustoiminnan hankaloittaminen tai supistaminen uudella verolla ei ole järkevää. Sisäministeriökin on lausunnossaan tiukasti lausunut veron haitallisista vaikutuksista pelastustoimintaan ja sitä kautta turvallisuutemme, Sarkomaa muistuttaa.