Sari Sarkomaa: Tiedossa entistä kireämpää verotusta

Kokoomusedustaja tyrmää ajatuksen suunnitellusta maakuntaverosta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää helsinkiläisten kannalta huonona asiana sitä, että verot nousisivat Helsingissä maakuntamallin myötä ja vaikuttaisi näiden jo valmiiksi tiukkaan talouteen.

– Ehdoton ei! Korkeiden elinkustannusten kanssa kamppailevat helsinkiläiset laitettaisiin maksamaan entistä kireämpää verotusta vastineeksi palvelut vaarantavasta ja kaupungin kassan ryöstävästä maakuntamallista, Sarkomaa kirjoittaa Twitterissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sarkomaa viittaa tviitissään Verkkouutisten juttuun, jossa kerrotaan maakuntaveroon liittyvistä erimielisyyksistä.

Opetusministeri Jussi Saramon (vas.) mukaan maakuntavero on erottamaton osa sote-uudistusta. Myös kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan hallitus on sopinut asiasta näin ja saman tiedon vahvistaa myös vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen Twitterissä.

– Keskusta mukana sopimassa, Holopainen kirjoittaa maakuntaveroa käsittelevässä tviitissään.

Asiasta on kuitenkin erimielisyyksiä, sillä keskustan mukaan maakuntaverosta ei ole vielä sovittu, vaikka muita asiaan liittyviä linjauksia onkin tehty. Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohen Ilta-Sanomille kertoman mukaan eri maakuntien väliset veroasteet voisivat erota toisistaan jopa 11 prosenttiyksikköä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mainos