Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii hallitusta viipymättä toimiin apteekkien ottamiseksi mukaan koronarokotuksiin.
Sarkomaan mukaan miljoonat EU-kansalaiset ovat saaneet rokotuksen apteekissa ja tulokset ovat olleet hyviä.
– Apteekkien voimavarojen käyttämättä jättäminen olisi suuri virhe, johon Suomella ei ole enää varaa. Jos asia onnistuu muualla, niin miksi ei Suomessa, Sarkomaa kysyy tiedotteessa.
Nopeasta tartuntalukujen kasvusta kärsineet Norja ja Tanska ovat laajentaneet koronarokotukset apteekkeihin. Norjassa apteekeissa voidaan maanlaajuisesti antaa jopa 100 000 rokoteannosta viikossa.
Tanskassa aiotaan jakaa 3,5 miljoonaa tehosterokotetta ennen vuodenvaihdetta. Miljoonan koronatehosterokotuksen viikkotahti edellyttää uusia rokotuspisteitä yksityiseltä sektorilta ja esimerkiksi Kööpenhaminassa rokotuksia saa 60 apteekista.
– Suomen monin osin hyvin onnistuneen koronapandemian taltuttamisen valuvika on käsittämätön viivyttely toimissa, jotka muualla Euroopassa on ripeästi otettu käyttöön. Esimerkkeinä mm. koronapassi, pikatestit ja yksityisen terveydenhuollon mukaan ottaminen koronarokotuksiin. Jarrutteluun ei ole enää varaa, Sarkomaa sanoo.
Apteekkariliiton mukaan Suomessa lähes sata apteekkia voisi aloittaa rokotustoiminnan heti, sillä niissä työskentelee jo rokotusoikeuden omaavia terveydenhuollon ammattilaisia. Apteekkikyselyn mukaan 440 apteekkia voisi avata koronarokotuspisteen alkuvuodesta, jos apteekkien farmaseuteille ja proviisoreille annettaisiin tarvittava rokotuskoulutus, liitto viestitti sote-ministeriryhmälle 16.12. lähettämässään kirjeessä.