Sari Sarkomaa: Li Anderssonin esitys on leikkaus

Kansanedustaja tukee oppivelvollisuuden pidentämistä vastustavia rehtoreita.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kommentoi Twitterissä MTV Uutisten ja Rehtorit ry:n teettämän kyselyn tulosta. Sen mukaan mukaan puolet rehtoreista ei kannata oppivelvollisuuden pidentämistä lainkaan ja saman verran heistä toivoisi hankkeelle lykkäystä.

– Lukioiden rehtorit ymmärtävät koulutuksen merkityksen, eivätkä halua koulutusleikkausta. Sehän Li Anderssonin esitys on, Sarkomaa toteaa.

– Kaikki haluavat, että joka nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon. Oppivelvollisuuden pidennys on siihen huono lääke.

MTV Uutisten haastattelemat rehtorit toivat esille, etteivät usko hallituksen lupaaman 129 miljoonan euron lisämäärärahan riittävän kunnille oppivelvollisuusuudistuksen kattamiseen. Muun muassa Kuntaliitto on aiemmin todennut pitävänsä rahoitusta riittämättömänä.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoi MTV:lle olevansa yllättynyt kyselyn tuloksista ja totesi arvelevansa, että opettajat tietävät toisen asteen ja työllistymisen välisen yhteyden.

Hän vastaa Sarkomaalle toteamalla, että hallitus aikoo korvata uusista tehtävistä kustannuksia kunnille.

– Kuntaliiton arvio ammatillisen koulutuksen reformin kustannusvaikutuksista viime kaudella erosi kokoomusministerin vastaavasta 272 miljoonaa euroa. Missä oli sun huoli koulutusleikkauksesta silloin? Nyt uusien tehtävien kustannukset katetaan, näkemysero enää noin 10 miljoonaa, Li Andersson vastaa.

Mainos