Verkkouutiset

Sari Sarkomaa kieltäisi alkoholin juomisen päiväkotien ja koulujen pihoilla

Kansanedustaja kannattaa ajatusta rajoittaa alkoholin nauttimista yleisillä paikoilla, kuten lasten leikkipuistoissa sekä päiväkotien ja koulujen pihoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää lausumaa, joka edellyttää hallituksen selvittävän mahdollisuuden säätää kunnille oikeuden erityisin perustein rajoittaa alkoholin nauttimista yleisillä paikoilla, kuten lasten leikkipuistoissa sekä päiväkotien ja koulujen pihoilla.

Lausuma sisältyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan torstaina hyväksymään mietintöön alkoholilaista.
Lausumassa on kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan hänen esillä pitämä ajatus tupakkalain hengen tuomisesta myös järjestyslakiin. Tällöin kunta voisi kieltää alkoholin käytön rajatuilla alueilla kokonaan.

– Koulujen ja päiväkotien pihat ovat usein nuorille iltaisin ja viikonloppuisin sopiva paikka oleskella ja viettää vapaa-aikaa. On myönteinen asia, että esimerkiksi päiväkotien pihoille kokoontuu iltaisin nuoria tapaamaan toisiaan. Ongelmaksi tässä saattaa kuitenkin muodostua alkoholin käyttö ja pihalle jätetyt tyhjät pullot, hän toteaa.

Lasinsirpaleet ja tyhjät tölkit eivät Sarkomaan mielestä kuulu päiväkotien pihoille.

– Varsinkin rikotut lasit aiheuttavat vaaratilanteita päiväkotien lapsille. Valitettavasti monessa päiväkodissa maanantaiaamut aloitetaan lasinsirpaleiden, tyhjien tölkkien ja tupakantumppien keräämisellä. Kiellon mahdollisuus olisi tervetullut helpotus päiväkotien ja koulujen arkeen ja samalla myös vahva viesti nuorten alkoholittoman vapaa-ajan puolesta, Sarkomaa sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)