Suomeen syntyy historiallisen vähän lapsia. Syntyvyysluvut ovat pienentyneet jo kuutena vuotena peräkkäin ja viime vuonna lasku oli jyrkempää kuin koskaan. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pohtii Hämeen Sanomien kirjoituksessaan äitienpäivänä alhaista syntyvyyttä ja sitä, miten kehitys saataisiin käännettyä.
– Kolmekymppisenä näen lähelläni perheitä, joissa lapsilukutoiveet eivät täyty eri syistä. Aina lapsia ei tule, vaikka toivoisi enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Kaikki eivät tahdo lapsia, ja myös se on hyväksyttävä valinta.
Valinta ja lapsettomuus eivät opetusministerin mukaan ole ainoita syitä syntyvyyden laskuun.
– Toisinaan ongelma on kohtaannossa; ei ole kumppania, jonka kanssa toiveita täyttää. Joskus vuodet vain vierivät, aika loppuu. Tutkijat kuvaavat myös muuttoliikkeen ja koulutusrakenteen muutoksia. Naiset kouluttautuvat ja muuttavat kaupunkeihin.
Ministeri Grahn-Laasonen toteaa, että syyllistämällä yksilöitä näiden tekemistä valinnoista ei päästä pitkälle. Valtio ei Grahn-Laasosen mukaan voi vauvoiksi muuttua, mutta politiikan muutoksilla voidaan saada suotuisia asioita aikaan.
– Suomi tarvitsee perhevapaauudistuksen. Voisimme toteuttaa uudistuksen, jossa yhdistyvät lapsen etu ja perheiden valinnanmahdollisuus, lisääntynyt joustavuus ja perheen ja työn parempi yhteensovittaminen sekä naisten korkeampi työllisyys ja lasten oikeus varhaiskasvatukseen, Grahn-Laasonen toteaa.
Perhevapaauudistus kaatui hallituksen puoliväliriihessä.
– On sääli ja perheiden kannalta vahingollista, että kaikki puolueet eivät ole siihen valmiita. Lapsille ja perheille hyvä malli – useampikin – olisi jo olemassa, kun vain olisi poliittista tahtoa.