Sanna Marin: Rajoitukset puretaan parlamentaarisessa yhteisymmärryksessä

Pääministerin mukaan päätöksiä rajoitustoimien purusta ei ole tarkoitus tehdä vielä ensi viikolla.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei halua vielä ennakoida, miten koronaepidemian hillitsemiseksi asetettuja rajoituksia lähdetään purkamaan.

– Nämä linjataan yhdessä (hallituksessa) ja olemme myös pyrkineet siihen, että mahdollisimman laajassa parlamentaarisessa yhteisymmärryksessä olemme asettaneet näitä rajoitustoimenpiteitä ja myös tulemme käymään (läpi) kriisistä ulostietä ja rajoitustoimenpiteiden purkua yhteistyössä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa, Sanna Marin sanoi Suomi toimii -kampanja tiedotustilaisuudessa tänään perjantaina.

Pääministeri olettaa, että ensi viikolla olisi jo infoa ja dataa, jotta hallituksessa päästäisiin hahmottelemaan, missä järjestyksessä rajoitustoimista voitaisiin luopua. Päätöksiä ei kuitenkaan ole tarkoitus vielä silloin tehdä.

– Tässä yhteydessä tullaan varmasti tarkastelemaan niin koulujen, opiskelun tilannetta kuin muitakin rajoitustoimenpiteitä, Marin sanoi.

Marin toisti näkemyksensä, että erityisesti isojen yleisötilaisuuksien pitämisien kannalta olisi kohtuullista, jos hallitus voisi mahdollisimman aikaisin linjata, jatkuvatko rajoitustoimenpiteet.

Yleisötilaisuuksien järjestäminen on toistaiseksi kielletty toukokuun loppuun asti.

Mainos