SAMOK vaatii perheellisille amk-opiskelijoille lisäoikeutta poissaoloon

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) vaatii perheellisille korkeakouluopiskelijoille yhdenvertaisia oikeuksia riippumatta siitä, opiskelevatko nämä ammattikorkeakoulussa vai yliopistossa.

Tällä hetkellä ammattikorkeakouluopiskelijat voivat olla poissa opinnoistaan kaksi vuotta siten, että poissaoloon riittää oma ilmoitus. Yliopistolain mukaan taas on mahdollista saada tämän kahden vuoden lisäksi vielä ylimääräistä poissaoloaikaa raskauden, vanhempainvapaan tai asevelvollisuuden vuoksi, opinto-oikeus säilyttäen.

SAMOK vaatii, että parhaillaan käynnissä olevan ammattikorkeakoululain uudistuksen yhteydessä samat oikeudet kirjattaisiin myös amk-lakiin. Käytäntöjen yhtenäistäminen tukisi liiton mielestä perheellisten mahdollisuutta opintojen jaksottamiseen oman elämäntilanteen mukaan.

SAMOKin puheenjohtaja Mikko Valtonen peräänkuuluttaa yhdenvertaista kohtelua korkeakouluopiskelijoiden välille, jotta opintojen ja perhe-elämän yhteensovittaminen olisi helpompaa.

– Ammattikorkeakouluopiskelijankin tulisi kyetä muuttuvasta elämäntilanteesta huolimatta vanhemmuuteen – ilman pelkoa opintojensa vaarantamisesta. Ylipäätäänkin perheen ja opiskelun yhteensovittaminen tulisi tehdä mahdollisimman helpoksi, jotta opiskelujen loppuunsaattaminen olisi perheen perustamisen jälkeenkin mahdollista, Valtonen linjaa.

Mainos