Finanssikonserni Sammon tulos ennen veroja nousi vuoden toisella neljänneksellä 708 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavan aikaan oli vain 435 miljoonaa euroa.
Varainhoitoyhtiö FIMin arvion mukaan tulos oli odotusten mukainen.
Ifin tulos ennen veroja oli 222 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 221. Topdanmarkin tulos ennen veroja 45 miljoonaa euroa.
Mandatumin tulos ennen veroja nousi 62 miljoonasta 239 miljoonaan euroon. Tulos sisältää Danske Bankin kanssa solmitun yhteistyösopimuksen yhteydessä saadun 197 miljoonan euron korvauksen
Sammon osuus Nordean toisen neljänneksen nettotuloksesta oli 223 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 150 miljoonaa. Heinäkuussa tuloksensa julkistaneen Nordean liikevoitto kasvoi 31 prosenttia 1,33 miljardiin euroon.
Sampo-konserni odottaa liiketoiminta-alueidensa raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen tänä vuonna.
Konsernin tulostiedotteessa kuitenkin muistutetaan, että markkina-arvoiset tulokset ovat varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen sijoittamiseen.