Salolainen pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä – ”Ei voida luottaa kovan paikan tullen”

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ei usko Suomen ja Ruotsin puolustusliiton syntymiseen.

– Ruotsilla on siihen liian pitkäaikaiset pidäkkeet. Ruotsin on ollut hyvä pysyä ulkopuolisena kun maailmalla palaa, Pertti Salolainen sanoi Suomen Atlantti-Seuran tilaisuudessa tiistaina.

Hän korostaa, että maiden puolustusyhteistyötä voidaan silti edistää muun muassa harjoitteluin, yhteishankinnoin ja meri- ja ilmakuvayhteistyöllä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Salolaisen mukaan on kuitenkin koko ajan pidettävä mielessä, että Ruotsi korostaa aina sitä miten pohjoismainen sotilaallinen yhteistyö tapahtuu ”rauhan aikana”.

– Toisin sanoen mihinkään sellaiseen ei Suomi voi luottaa, joka kovan paikan tullen olisi yhteiskäytössä, Salolainen sanoo.

Hänen mukaansa Suomen ja Ruotsin väliselle turvallisuusyhteistyölle on myös toinen kanava, EU:n keskinäinen solidaarisuus ja keskinäinen avunanto yhteisvastuulausekkeineen.

– Suomessa pohditaan parhaillaan erilaisia vaihtoehtoja, millaisia lainsäädännöllisiä muutoksia tarvitaan lainsäädäntöön, jotka soveltuisivat tarvittaessa avun antamiseen ja pyytämiseen erilaisissa tilanteissa, Salolainen kertoo.

– Jos avun antaminen tai pyytäminen edellyttäisi uutta valtiosopimusta tai muuta kansainvälistä velvoitetta, noudatettaisiin sen hyväksymisessä ja voimaansaattamisessa perustuslain säännöksiä, hän selvittää.

Salolaisen mukaan ei ole kovin selvää, mitä Ruotsi tarkoitti, kun se totesi Lissabonin sopimuksen pohjalta, että jos lähialueella syntyy kriisi, niin Ruotsi ei seuraa sitä ”välinpitämättömänä”.

Suomi on Salolaisen mukaan vastaavasti todennut pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toimesta, että ”Suomi on valmis antamaan ja vastaanottamaan apua”.

Salolaisen mukaan avun antamiseen ja pyytämiseen liittyvillä lainsäädäntömuutoksilla olisi merkitystä muun muassa EU:n taistelujoukkojen ja Naton nopean toiminnan joukkojen mahdollisessa käytössä.

Mainos