Venäläinen tv-journalisti vertaa Kristitty Valtio – Pyhä Venäjän johtaja Aleksandr Kalininia, 33, Iranin ajatollah Khomeiniin. Jälkimmäinen tuli ”tyhjästä” vuonna 1978 ja valtasi Iranin shaahin hallusta. Kalininiakaan ei ole pidetty vakavana tekijänä – toistaiseksi.
Aleksandr Kalinin sanoo haluavansa Venäjästä Iranin mallisen totalitaarisen mutta ortodoksikristityn valtion, mitä se sitten tarkoittaakin. Hän sanoo toteuttavansa tehtävää Jumalalta.
Realnoje Vremjan haastattelussa Kalinin sanoo ideaaliksi Neuvostoliiton rajat käsittävän monarkian, jossa vallitsee usko Jumalaan. Kaikki muslimit vietäisiin Tatarstaniin. Kristitty Valtio – Pyhä Venäjän nimi on vastaus ISIS:n ”islamilaiselle valtiolle”.
Kristitty Valtio – Pyhä Venäjä on tullut esiin elokuvateattereita vastaan Venäjällä käydyn uhkauskampanjan myötä. Kohteena on Matilda-elokuva, jonka esittämää rakkaustarinaa Venäjän tsaari Nikolai II:n ja balettitanssijan välillä seura pitää pyhäinhäväistyksenä. Elokuvaa vastaan on pidetty suuria mielenosoituksia.
Elokuvan ohjaajan studio ja kaksi autoa on poltettu. Auto poltettiin myös yhden elokuvateatterin edessä.
Kristitty Valtio – Pyhä Venäjän nimissä on lähetetty uhkauskirjeitä, joissa todetaan heidän olevan valmiita kuolemaan ”todellisen ortodoksikristityn tiellä”. Kalinin on tuonut uhkauksia julki mutta sanoo, etteivät he itse ole kirjeiden takana.
Venäjän suurin elokuvaketju on ilmoittanut vetävänsä Matildan esitykset pois.
Lipetskissä asuvan Aleksandr Kalininin mukaan seuralla on 4 625 jäsentä 240 kaupungissa.
”Se ei ole vain elokuva. Se on alku laajalle ohjelmalle tuhota maamme henkinen perusta”, Aleksandr Kalinin sanoo Radio Free Europelle Matildasta.
Kreml on nimeltä mainiten tuominnut seuran ja todennut, ettei sitä ole virallisesti olemassa.
The leader of the ”Christian State” (Russia) Alexander Kalinin took responsibility for mass evacuations in Russia?https://t.co/nrTAOXlXKP pic.twitter.com/oyikdwmu1u
— Viktoria (@Ukropo4kA) September 14, 2017