Salama iskenyt Suomessa useimmin Rukkas-Erkin rämeelle

Viileä alkukesä ei ollut suosiollinen ukkosille. Ilmojen lämmetessä myös ukkosten esiintyminen vilkastuu.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan ukkoset ja salamointi painottuvat Suomessa kesään eli touko-syyskuulle. Tällä jaksolla ukkostaa eniten heinäkuussa, vähiten syyskuussa. Viimeisten noin 20 vuoden aikana salamointi on painottunut maan länsi- ja keskiosiin.

– Maakunnista eniten salamoi Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa, vähiten Ahvenanmaalla ja Lapissa, kertovat tutkijat Antti Mäkelä ja Terhi Laurila Ilmatieteen laitoksesta.

Lapissa vähäisempi salamointi johtuu ukkoskauden eli kesän lyhyydestä, Ahvenmaalla merellisyydestä. Keskimääräiset tilastot eivät kuitenkaan kuvaa yksittäisiä vuosia tai tilanteita kovin hyvin.

– Esimerkiksi vuonna 2016 suurin osa salamoista esiintyi Pohjois-Suomessa. Yksittäinen erittäin raju ukkonen voi esiintyä käytännössä missä päin Suomea tahansa. Keskimäärin joillakin alueilla salamoi kuitenkin enemmän kuin muualla, Mäkelä sanoo.

Tämän hetkisten ennusteiden pohjalta kesäkuu ei näytä tuovan merkittäviä ukkosia Suomeen, mutta heinäkuussa ukkosia esiintyy lähes koko Suomen alueella. Ukkosten ennustaminen näin pitkälle aikavälille on kuitenkin vielä hyvin kokeellista.

– Ukkoset ovat yksi haastavimmista ilmiöistä ennustaa. Säämallit antavat kuitenkin arvioita ilmakehän tilasta myös useiden viikkojen päähän ukkosherkkyyden suhteen. Tänä kesänä testaamme mihin näistä pidemmistä ennusteista on, Laurila kertoo.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Suomessa kuolee salamaniskuun keskimäärin yksi ihminen joka toinen vuosi. Tapauksille tyypillistä on, että henkilö on ollut ulkosalla ukkosen aikana.

Salaman ihmiseen osumisen todennäköisyys on hyvin pieni, mutta silti se pienikin todennäköisyys voi joskus osua kohdalle.

Tutkijat ovat myös laskeneet, mihin kohtaan Suomen karttaa on kertynyt eniten salamoita vuodesta 1998 alkaen. Paikka on Kokkolan Välikylä ja siellä tarkemmin Rukkas-Erkin räme. Kyseiselle alueelle on paikannettu noin 30 maasalamaa 19 vuoden aikana.

Mainos