”Salaiset laskelmat julki, Urpilainen!”

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vaatii valtiovarainministeriön "salaisia laskelmia" julki.

– ”Sipilän Suomi olisi kallis kokeilu”, julistaa lauantain Iltalehden otsikko. Jutun lähteenä on valtiovarainministeriön muistio, jonka lehti on saanut haltuunsa. Julkisuuteen muistiota ei ole toimitettu, sanoo puoluesihteeri Timo Laaninen ja vaatii sitä julki.

Hänen mukaansa tämä on hyvä esimerkki vanhakantaisesta poliittisesta kulttuurista, josta olisi syytä päästä eroon.

– Hallitus teettää virkamiehillään opposition ehdotuksista ilmeisen tarkoitushakuisia laskelmia, jotka vuodetaan ”totuutena” jollekin hallituksen näkökulmasta palvelusalttiille tiedotusvälineelle, Laaninen sanoo.

Hän toteaa, että vastuun tästä menettelystä kantaa SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

– Hän voisi raikastaa poliittista keskustelua julkistamalla valtiovarainministeriön laskelmat. Näin oppositiolla olisi tasavertaiset mahdollisuudet perustella omia ehdotuksiaan, ja julkiselle keskustelullekin luotaisiin reilummat edellytykset, Laaninen esittää.

Mainos