Saksassa yritysten mieliala synkkenee yhä

Tutkimuslaitos Ifo arvioi maan taloustilanteen pysyvän heikkona.

Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan maan liike-elämän huolet jatkavat kasvamistaan. Ifon yritysbarometri laski helmikuussa edelleen tammikuussa, ja on nyt alhaisimmalla tasollaan vuoden 2014 joulukuun jälkeen.

Yritysten näkemykset nykytilanteestaan synkkenivät helmikuussa edelleen jonkin verran, ja odotukset heikentyivät kuuden seuraavan kuukauden kehityksestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyselyn tulokset sekä muut talouden mittarit viittaavat Ifon mukaan siihen, että Saksan talouskasvu jää vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,2 prosenttiin. Tutkimuslaitos arvioi maan taloustilanteen pysyvän heikkona.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisuudessa Ifon barometri on laskenut yhtäjaksoisesti jo kuuden kuukauden ajan. Sekä näkymät nykytilanteesta että odotukset tulevasta ovat heikentyneet. Selvä enemmistö yrityksistä kuitenkin näkee nykytilanteen vielä myönteisenä.

Palvelualoilla mielialat ovat synkentyneet selvästi. Palveluntuottajat pitävät nykytilannettaan jonkin verran aiempaa huonompana, eikä parannusta tilanteeseen lähikuukausina odota juuri kukaan.

Rakennusalalla odotukset hiukan paranivat, mutta barometri laski, sillä yritykset näkivät nykytilanteensa aiempaa huonompana. Myös tukkukaupassa barometri oli laskussa. Sen sijaan vähittäiskaupassa saksalaisyritysten mielialat paranivat.

Mainos