Saksassa yritysten mieliala laskenut joulun alla

Yritysten odotukset viennistä ja suhdanteen kehityksestä ovat heikentyneet marraskuusta.

Saksalaisen tutkimuslaitos Ifon mukaan mielialat maan vientiyrityksissä ovat synkentyneet selvästi.

Teollisuuden vientiodotukset ovat Ifon mittaamassa indeksissä pudonneet joulukuussa 8,7 pisteeseen marraskuun 12,2 pisteestä. Ifon mukaan vientiyrityksiä vaivaa pelko kovan Brexitin toteutumisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Varsinkin elektroniikkayritysten ja konepajojen vientinäkymät ovat aiempaa selvästi vähemmän myönteisiä. Myös metalliyritykset ja vaatevalmistajat odottavat aiempaa vähemmän tilauksia ulkomailta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sen sijaan autonvalmistajat ja huonekaluteollisuus suhtautuvat myönteisemmin kolmen seuraavan kuukauden vientikehitykseen.

Tiistaina Ifo kertoi, että Saksan liike-elämän suhdannenäkemykset ovat laskussa. Ifon indeksi laski marraskuun 102 pisteestä 101 pisteeseen joulukuussa. Yritykset ovat aiempaa vähemmän tyytyväisiä nykytilanteeseensa, ja myös odotukset tulevasta ovat heikentyneet.

Näkemykset heikkenivät selvästi teollisuudessa ja palvelusektorilla, mutta rakennusalalla pysyttiin vielä edellisen kuukauden tunnelmissa. Tosin rakentamisessakin odotukset tulevasta heikkenivät jonkin verran.

Mainos