Saksan tiukkaa linjaa edustava valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on eri mieltä.
Süddeutsche Zeitungin mukaan Schäuble asettuu tarkoituksellisesti Euroopan komission puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria vastaan.
– Mieluummin toinen siltarahoitus kuin puolivalmis ohjelma, valtiovarainministeriöstä sanottiin saksalaislehdelle.
Kreikalla ei tällä hetkellä ole euromaiden kanssa voimassa olevaa lainaohjelmaa, josta Kreikan erääntyvien velkojen maksua voisi rahoittaa. 20. elokuuta Kreikalta erääntyy Euroopan keskuspankille maksettavaksi 3,2 miljardin euron laina.
Komissio on halunnut, että Kreikka olisi jo kolmannen tukipaketin piirissä ja saisi rahoituksen Euroopan vakausmekanismista (EVM) lainan takaisinmaksua varten.
Saksa taas haluaisi käyttää siihen siltarahtoitusta komission hallinnoimasta 60 miljardin euron Euroopan rahoituksenvakautusmekanismista (ERVM), josta Kreikka sai jo aiemmin 7,2 miljardia euroa lainojen uusimista varten.
Junckerin komissio ja Ranska ovat edustaneet pehmeämpää linjaa suhteessa Kreikkaan. Schäuble taas on kannattanut Kreikan väliaikaista euroeroa.