Saksan ja Ranskan talouskasvussa ei hurraamista – alle odotusten

Saksan ja Ranskan talouskasvuluvut jäivät vaatimattomiksi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä.

Saksan bruttokansantuotteen kasvu oli huhti-kesäkuussa odotuksia heikompi, ja putosi miinukselle eli -0,2 prosenttiin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvua oli vielä 0,7 prosenttia, kertoo maan tilastolaitos Destatis.

Niin ikään Ranskan BKT oli odotuksia heikompi. Luku oli sama kuin tammi-maaliskuussa eli kasvua ei ollut lainkaan (0,0 %), kertoo tilastolaitos Insee. Maan talouden odotettiin kasvavan huhti-kesäkuussa edes 0,1 prosentin verran.

Mainos