”Saksan entinen liittokansleri saa miljoonia Venäjältä”

Alpo Rusin mukaan Saksan entinen kansleri on ottanut itselleen roolin Venäjän Eurooppa-emissaarina.

Ex-suurlähettiläs, valtiotieteen tohtori Alpo Rusi ihmettelee Iltalehden näkökulma-kirjoituksessaan Saksan entisen liittokansleri Gerhard Schröderin Aachener Nachrichten -lehdelle antamaa haastattelua.

– Schröder puhuu Saksan strategisista eduista, jotka liittyvät Venäjältä saatavaan energiaan. Entisen liitokanslerin sanoma voisi olla uskottava, ellei hän olisi nauttinut jo vuodesta 2005 miljoonatuloja Venäjän energiayhtiöiden johtotehtävistä. Sitä on arvosteltu ei vain Saksassa vaan laajemminkin, kun Kremlin tihutöistä länsimaiden horjuttamiseksi on saatu uusia todisteita, Rusi kiroittaa.

Schröder ehdottaa haastattelussa uudenlaisen EU:n ja Venäjän välisen kumppanuus- ja lähentymissopimuksen solmimista, mikä helpottaisi hänen mukaansa Ukrainan poliittisen kriisin ratkaisemista. Rusi arvioi, että Schröderin ehdotukset tuskin ilahduttavat Saksan nyky-hallitusta.

– Hänen mukaansa ”Venäjän ja Euroopan välissä ei ole Atlanttia” . Tämän jälkeen hän esittää väitteen, jonka mukaan ”Yhdysvallat haluaa Venäjän pysyvän vähäpätöisenä valtiona”.

Rusin mukaan Schröderin esittämä Venäjä-kumppanuus johtaisi automaattisesti Yhdysvaltojen eurooppalaisen roolin heikkenemiseen, vaikka juuri nyt maanosan vakaus edellyttää vahvaa transatlanttista kumppanuutta.

– Schröder ehdottaa käytännössä järjestelyä, joka varmuudella heikentäisi Euroopan turvallisuutta ja sitoisi EU:n lopullisesti epävakaan ja autoritäärisen Venäjän sotilaalliseen etupiiriin.

Mielenkiintoista haastattelussa on Rusin mukaan myös Schröderin ehdotus, jonka mukaan Euroopan komission seuraavaksi puheenjohtajaksi tulisi nostaa tanskalainen komissaari, keskustaliberaali Margrethe Vestager. Schröder itse on sosiaalidemokraatti. EPP:n tuore kärkiehdokas, Schröderin tavoin saksalainen Manfred Weber vastustaa Schröderin lobbaamaa Nord Stream 2- kaasuputkea, jota EPP:n kärkiehdokas pitää Rusin mukaan Putinin poliittisena projektina.

– Ehdotus on sinänsä varteenotettava, mutta varmasti tarkoitettu murentamaan EPP:n vastavalitun EU-vaalin kärkiehdokkaan Manfred Weberin asemia. Weber on vaatinut EU:lta tiukempaa Venäjä-politiikkaa.

Mainos