Saksalaisspekulaatio käy kuumana: Merkel jättää kanslerin tehtävät

Saksan liittokansleri Angela Merkel on päättänyt olla Saksan ensimmäinen valtionpäämies, joka jättää jossain vaiheessa kanslerin tehtävät vapaaehtoisesti sitten vuoden 1949, kertoo Der Spiegel.

Liittokansleri Angela Merkel (CDU) on päättänyt olla Saksan ensimmäinen valtionpäämies, joka eroaa vapaaehtoisesti kanslerin virasta sitten vuoden 1949, selviää hallituksen jäsenten ja kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) johtohenkilöiden Der Spiegelille esittämistä arvioista.

Arvioiden mukaan Merkel ei aio jäädä odottamaan mahdollista vaalitappiota tai puolueen sisältä käsin tapahtuvaa syrjäyttämistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hänen tekee todella mieli toimia näin, sanoo Merkelin hallitukseen kuuluva nimettömänä pysyttelevä ministerin edustaja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Merkel sanoi sunnuntaina televisiokanava ZDF:lle haluavansa hoitaa vaalikauden kunnialla loppuun.

Puolustusministeri Ursula von der Leyenillä (CDU) katsotaan olevan parhaat mahdollisuudet nousta seuraavaksi kansleriksi edessä häämöttävän nopeasti tapahtuvan kanslerivaihdoksen tapahtuessa.

Lehti pitää myös mahdollisena, että Merkel pyrkii mahdollisen eroamisensa jälkeen erilaisiin kansainvälisiin huippuvirkoihin, kuten YK:n pääsihteeriksi tai Eurooppa-neuvoston presidentiksi. Tästä ei ole kuitenkaan vielä mitään varmuutta.

Mainos