Verkkouutiset

Saksa varautuu pahimpaan – ”virus voi levitä hallitsemattomasti”

Tartuntojen määrä on monin paikoin kasvussa.

Saksan koronatilanne on erittäin vakava. Maassa raportoitiin torstaina yli 11[nbsp]200 uutta tartuntaa vuorokaudessa, kertoo Der Spiegel.

– Tilanne on erittäin vakava, sanoi Saksan infektiotaudeista vastaavan Robert Koch -instituutin johtaja Lothar Wieler lehdistötilaisuudessa.

Hänen mukaansa viruksen leviämistä on silti mahdollista hillitä noudattamalla turvaetäisyyttä, hygieniaa ja maskeja koskevia sääntöjä sekä rajoitustoimenpiteitä.

– Meidän on kuitenkin varauduttava siihen, että virus voi levitä Saksassa hallitsemattomasti.

Tartuntojen määrä on kasvussa monissa paikoissa Saksassa.

– Toistaiseksi nuorilla on lievempiä tapauksia. Mutta myös yli 60-vuotiaiden tartunnat ovat kasvussa. Siksi meidän on oletettava, että tilanne vaikeutuu ja kuolemantapausten määrä kasvaa.

Tartuntoja todetaan paljon varsinkin yksityistilaisuuksissa ja vapaa-ajalla.

– Ihmiset saavat usein tartunnan esimerkiksi juhlissa ja tuovat sen mukanaan koteihinsa.

Tartuntoja todetaan eniten kotitalouksissa ja yli kymmenen ihmisen kokoontumisissa.

Uusimmat
MAINOS