Tällöin tapahtunut sotilasartiklojen mitätöinti ei kuitenkaan muuttanut Suomen kansainvälistä orientaatiota tai ulkopolitiikan tavoitteita.
– Puolueettomuuspolitiikka säilyi maan ulkopoliittisena suuntana. Tosin välillisesti Operaatio Pax lujitti uskoa Suomen puolueettomuuspolitiikkaan, kun Suomen puolustuspolitiikan riippumattomuus kasvoi, kertoo väitöstutkija Marjo Uutela Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa.
Väitöskirja käsittelee uusien arkistolähteiden valossa, miten Suomi irtautui vuonna 1990 Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloista ja YYA-sopimuksen lausumasta, jossa Saksa mainittiin mahdollisena hyökkääjänä Suomeen.
Tämä Operaatio Paxiksi kutsuttu tapahtuma nähdään tutkimuksessa Suomen reagointina Saksan suvereniteetin palauttamiseen, minkä vuoksi Suomen ulkopoliittisen johdon toimintaa peilataan Saksan yhdentymisprosessin vaiheisiin.
Neuvostoliiton vastustus yllätti
Tutkimuksessa osoitetaan, että neuvostoliittolaisten reagointi Suomen tekemään rauhansopimuksen tulkintaan vuonna 1990 ei ollut ainutkertaista, vaan siinä oli samankaltaisia piirteitä kuin vuosina 1962 ja 1983 tehdyissä tulkintatapauksissa.
– On kuitenkin huomattava, että voimakas reagointi tuli suomalaisille osin yllätyksenä, sillä sen ei ajateltu kuvastavan Mihail Gorbatšovin näkemyksiä, Uutela sanoo.
Kylmän sodan aikana Suomen tekemät Pariisin rauhansopimuksen vastaiset hankinnat sopivat Neuvostoliitolle, koska se halusi liittää Suomen aseostojen kautta etupiiriinsä.
– Neuvostoliitto salli joustot rauhansopimukseen, jos se edisti Neuvostoliiton näkökulmasta potentiaalista sotilasyhteistyötä YYA-sopimuksen puitteissa, Uutela toteaa.
Operaatio Pax oli suvereniteettiakti, mutta väitöksessä tuodaan esille, kuinka ohjaava motiivi sen taustalla oli sotilaspoliittinen. Hanke lähti liikkeelle puolustusministeriön ehdotuksesta marraskuussa 1989, ja ulkoasiainministeriö perusteli sen tärkeyttä kesäkuisessa luonnoksessaan Koivistolle puolustusvoimien kiinnostuksella saksalaisiin ja japanilaisiin asejärjestelmiin.
Omintakeinen operaatio
Tapaa, jolla Operaatio Paxissa vapauduttiin sopimusvelvoitteista, voi Uutelan mukaan pitää omintakeisena.
– Toisaalta suomalaiset pyrkivät tulkitsemaan Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloja useaan otteeseen kylmän sodan aikana, hän muistuttaa.
Velvoitteisiin saatiin joustoa ensimmäisen kerran vuonna 1962, kun Suomi tavoitteli käyttöönsä ilmatorjuntaohjuksia. Sopimuksen soveltaminen sai jatkoa vuonna 1983 herätemiinahankintojen ja vuonna 1987 saksalaisen siviililentokoneen tuonnin muodossa.
Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloja koskeva vuoden 1987 sopimustulkinta poikkesi menettelytapansa vuoksi aiemmista. Tuolloin kansainvälisen tilanteen ja Saksan kysymyksen lientymisen seurauksena presidentti Mauno Koivisto myönsi ensimmäistä kertaa luvan Pariisin rauhansopimuksen vastaisen saksalaisen lentokoneen hankinnalle ilman, että Neuvostoliittoa tai Isoa-Britanniaa konsultoitiin.
Ratkaisu määritellään väitöstutkimuksessa käänteeksi rauhansopimuksen soveltamisessa, vaikka vuoden 1987 ratkaisu oli asiasisällöltään toissijainen.
Voimakkainta tyytymättömyyttä Operaatio Paxia kohtaan ilmaisi Neuvostoliiton ulkoasiainministeriö, joka vaati Suomelta vahvistusta siitä, että se ei ylittäisi rauhansopimuksessa mainittuja määrävahvuuksia ja pysyisi ydinaseettomana maana.
Kun suomalaiset eivät toimittaneet varustautumisestaan erillisiä sitoumuksia, Neuvostoliitto lähetti Suomelle asiasta virallisen nootin 6.11.1990.
Jälkipuinti päättyi vasta, kun Suomi toimitti Neuvostoliitolle vastausnoottinsa 22.11.1990. Siinä todettiin, että Suomi irtautui hallituksen syyskuisessa päätöksessä rauhansopimuksen sotilasartikloista, mutta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteet säilyivät ennallaan.
VTM Marjo Uutelan väitöskirja Operaatio Pax – Pariisin rauhansopimuksen tulkinnat ja Saksan kysymys Suomen ulkopolitiikassa 1987-1990 tarkastetaan 12.1.2018 Helsingin yliopistossa.