Saksan puolustusministeri Boris Pistorius on ilmoittanut maansa hallituksen Yhdysvaltain puolustusministeriölle lähettämästä tarjouspyynnöstä pitkän kantaman Typhon-ohjuslaukaisulaveteista. Tavoitteena on saada pelotetarkoituksessa käyttöön järjestelmä, jonka kantama on noin 2000 kilometriä.
Järjestelmä – joka tunnetaan Yhdysvalloissa myös nimellä Mid-Range Capability eli keskimatkan kyky – voi laukaista RTX:n Standard Missile SM-6- tai Tomahawk-ohjuksia, jotka antavat kauemmas ulottuvan kaukovaikutuskyvyn kuin Euroopalla tällä hetkellä on. Berliini tekee lopullisen hankintapäätöksen kuitenkin vasta saatuaan Yhdysvaltojen tarjouksen.
Saksan toimi korostaa Euroopan ongelmaa puolustuksensa tehostamisessa lyhyellä aikavälillä mantereen omien valmistajien tuotteilla. Saksa osallistuu parhaillaan yhdessä Ruotsin, Puolan, Britannian, Ranskan ja Italian kanssa ELSA-projektiin (European Long-Range Strike Approach), jonka tarkoituksena on kehittää tavanomaisella taistelukärjellä varustettu maasta laukaistava risteilyohjus, jonka kantama olisi 1000–2000 kilometriä.
Pistoriuksen mukaan ELSA:n kehittäminen vie kuitenkin vielä seitsemästä kymmeneen vuotta, joten Typhon täyttäisi tarpeen siihen asti. Hän painotti, että kysymys ei ole siitä, että haluttaisiin ostaa mieluummin ulkomaisia järjestelmiä, vaan kysymys on saatavuudesta, yhteentoimivuudesta ja toimituksen nopeudesta. Investoinnit kotimaisiin järjestelmiin ovat myös saamassa lisärahoitusta, jotta omavaraisuutta saataisiin lisää.
Yhdysvaltain puolustusministeriö sopi viime vuonna Saksan kanssa Yhdysvaltain maavoimien kaukovaikutusjärjestelmien sijoittamisesta Eurooppaan vuodesta 2026 alkaen. Suunnitelman tilanne on kuitenkin epävarma, koska presidentti Donald Trumpin hallinto pyrkii vähentämään Euroopan turvallisuuden tukemista.





