Verkkouutiset

Autoja autokaupassa Vantaalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Saksa ei olekaan niin huono maa kuin Seppo Räty sanoi”

Kansanedustajan mukaan polttomoottoriautoja ei tietenkään pidä kieltää.

Saksa on kääntynyt vastustamaan Euroopan unionin vuodelle 2035 suunniteltua polttomoottoriautojen myyntikieltoa. Saksan mukaan polttomoottoreita ei pidä kieltää, jos ne käyvät synteettisillä polttoaineilla.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan olevansa tyytyväinen Saksan kantaan.

– Oikein! Ei Saksa olekaan ihan niin huono maa kuin Seppo Räty antoi aikanaan ymmärtää, hän viittaa keihäänheittäjälegendan takavuosien lohkaisuun.

Heinosen mielestä polttomoottoriautoja ei tietenkään pidä kieltää.

– Siinä ei olisi mitään järkeä, vaan katse ja toimet pitää nyt vain kohdistaa siihen, mitkä ovat autojen päästöt ja mitä ne saavat jatkossa olla. Biokaasu, biodiesel ja vety… Eli eihän oleellista ole se, että onko autossa sähköakku vai polttomoottori vaan se, mistä energia autoon saadaan, hän kirjoittaa.

– Jos sähkö tuotetaan esimerkiksi kivihiilellä ja polttomoottoriautoon diesel taasen jätteistä ja tähteistä (MyDiesel), niin voi hyvin miettiä, että kumpi siinä enemmän päästöjä aiheuttaa. Oleellista pitäisikin olla vain sen, että miten hiilidioksidipäästöissä päästää nollatasoon.

Kokoomusedustajan mukaan hiilineutraalit synteettiset polttoaineet voivat olla yksi ratkaisu.

– E-Fuel siis tehdään ilmasta kaapattavasta hiilidioksidista ja uusiutuvalla energialla tuotetun vedyn yhdistelmästä.

Uusimmat
MAINOS