– Palkkojen alentamisvaateet on puettu myönteisiin ilmaisuihin kuten paikallisen sopimisen lisääminen. Työnantajat tarkoittavat sillä mahdollisuuksia sopia työehtosopimuksia ja lainsäädäntöä huonommin, Matti Huutola sanoi vappuna Kouvolan Myllykoskella.
Luottamukseen perustuvaa sopimisyhteiskuntaa on murentanut Huutolan mukaan myös hallituksen sotkeutuminen työmarkkinajärjestelmään.
– Viisas hallitus tekisi nyt kaikkensa sen eteen, että syksyn sopimuskierros antaisi ennustettavuutta ja näkymää tulevaisuuteen niin työnantajille kuin Suomelle, mutta tällä kertaa erityisesti työntekijöille ja työttömille, hän sanoi.
Myös työnantajilta Huutola kaipaa luottamusta lisääviä ulostuloja ja tekoja, joissa työnantaja ei enää haikaile takaisin torppariaikaan.
– Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ilmoitus vetäytyä neuvottelupöydistä on suorastaan käsittämätön teko, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan ja sopimisen tulevaisuuteen, Huutola totesi.