– Koska palkoista ja työehdoista sovitaan vasta ensi syksynä, sopimukseen kohdistuneita odotuksia on mahdotonta lunastaa nyt. Pikaiseksi ja ainoaksi ratkaisuksi Suomen talouden ongelmiin yhteiskuntasopimuksesta ei olisi ollut, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) kommentoi yhteiskuntasopimuksen kaatumista.
Tiedotteen mukaan ”SAK on sitoutunut tavoittelemaan Suomeen lisää työllisyyttä, kilpailukykyä ja tuottavuutta”.
– Työajan pidentämisen ja lomarahojen leikkaamisen sijaan SAK tavoittelee kestäviä keinoja ja parempaa työelämää. Olemme esittäneet keinoja kilpailukyvyn ja kasvun parantamiseksi. Keskeiset välineet talouden vahvistamiseksi ovat osaamisen, työn tuottavuuden sekä työelämän hyvinvoinnin lisääminen sekä maltillinen palkkapolitiikka, Lyly sanoo.
Lauri Lylyn mukaan ”työmarkkinajärjestöt ovat viiden viime vuoden aikana synnyttäneet useita suuria, työntekijöille vaikeita Suomen kilpailukykyä lisääviä ja julkista taloutta vahvistavia sopimuksia”. Niiksi hän mainitsee raamisopimuksen, työllisyys- ja kasvusopimuksen, työurasopimuksen ja eläkeratkaisun.
– Vaikka yritys ei tällä kertaa onnistunut, työmarkkinoilla on vaalittava sopimisen kulttuuria. Elämää on tämänkin jälkeen.