SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet ympäri Suomen ovat järjestön tiedotteen mukaan järkyttyneet viikonlopun uutisista Butšasta. SAK:n hallitus vaatii toimia päättäjiltä.
– Erityisesti Euroopan unionin on reagoitava tähän taloudellisilla pakotteilla. Nyt on aika laajentaa pakotteet koskemaan myös energian tuontia Venäjältä. Se on tehokkain keino osua Venäjän talouteen, toteaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.).
Pakotteet vaikuttavat myös niitä asettavien maiden talouksiin. Nykyisten pakotteiden ja mahdollisesti tulevien energiapakotteiden haitat tuntuvat myös Suomessa. SAK:n hallitus toivoo, että päätöksiä tehtäessä minimoidaan palkansaajiin osuva taloudellinen haitta.
– Koronan vaikutus näkyy yhä työpaikoillamme ja moni työntekijä kärsii vieläkin työttömyydestä tai on saanut vain osa-aikatyötä. Suomalaiset työntekijät kokevat suurta solidaarisuutta Ukrainaa ja sen kansalaisia kohtaan. He ymmärtävät erilaisten pakotteiden välttämättömyyden. Työntekijät eivät kuitenkaan voi kantaa niiden haittoja ja kustannuksia yksin, Eloranta sanoo.
Hänen mukaansa SAK näkee uudessa tilanteessa mahdollisuuden pyrkiä eroon riippuvuudesta fossiilisiin polttoaineisiin.
– Tilanne pakottaa miettimään energiahuoltoa uudelleen. Vihreä siirtymä on ollut tavoitteena jo pitkään. Nyt olisi hyvä hetki uudistaa energiajärjestelmää ja varmistaa suomalaisen energiatalouden kestävyys myös tulevaisuudessa, Eloranta toteaa.
SAK:n hallitus muistuttaa, että erityisesti tällaisessa kriisitilanteessa on tärkeää, että olemme Suomessa valmiita etsimään ratkaisuja yhdessä ja toimimaan yhtenäisenä.