SAK tyytyväinen valtiovarainministeriön budjettiehdotukseen

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen määrärahat talouskasvun ja työllisyyden kohdentamiseksi tulevat tarpeeseen, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK arvioi.

SAK:n pääekonomisti Olli Kosken mukaan on ilahduttavaa, että vaikeassa taloustilanteessa uskalletaan investoida liikenneväyliin ja asuntoihin.

– Liikenneinvestointien aikaistaminen ja uusien hankkeiden käynnistäminen luovat työtä lyhyellä aikavälillä ja parantavat kasvumahdollisuuksia pitkän päälle. Suurten väylähankkeiden ehdollistaminen kuntien riittävälle asuntotuotannolle on hallitukselta uutta ja järkevää politiikkaa, hän toteaa.

Kasvuseutujen asuntopula on merkittävimpiä syitä työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmalle.

– Asuntopolitiikan vauhdittamisen lisäksi tarvitaan enemmän voimavaroja työvoimapalveluihin. Budjettiehdotuksessa onkin lisätty perustellusti työvoimapalvelujen rahoitusta, Koski toteaa.

Liikenneväylien kunnossapitoon suunniteltujen sadan miljoonan euron leikkausten puolittaminen on Kosken mielestä talouden toimijoille myönteinen viesti, sillä se mahdollistaa tärkeitä pieninvestointeja.

Hänen mukaansa työllisyyttä edistävää linjaa kannattaisi jatkaa myös veropolitiikassa.

– Budjettiehdotuksessa eläketulon verovähennystä esitetään kasvatettavaksi, mikä ei edistä työllisyyttä. SAK olisi pitänyt parempana työeläkeindeksin leikkauksen peruuttamista, Koski sanoo.

Mainos