SAK tulevalle hallitukselle: Sopeutus ei saa vaarantaa työpaikkoja

SAK toivoo uudelta hallitukselta ohjelmaa työpaikkojen lisäämiseksi ja työntekijöiden turvan vahvistamiseksi.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on julkaissut esityksensä hallitusohjelmaan ja hallituksen toimintasuunnitelmaan.

SAK ehdottaa asiasta antamassaan tiedotteessa työtä lisääviksi toimiksi esimerkiksi verotusta ja asumistukea kehittävää kannustinpakettia, palvelualojen kasvuohjelmaa, hankkeiden lupamenettelyjen uudistamista sekä asunto- ja liikenneinfrastruktuurin investointipakettia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Hallituksen on pyrittävä luomaan työllisyyden paranemisen mahdollistavaa kasvua. Sopeutustoimet pitää mitoittaa ja toteuttaa siten, ettei työllisyyskehitys vaarannu”, SAK:n tavoitteissa linjataan.

Hallitusohjelmatavoitteissa korostetaan, että uuden hallituksen tulisi vahvistaa myös työntekijöiden turvaa työssä. Esimerkiksi työlainsäädäntöä tulisi SAK:n mukaan uudistaa siten, että se ”vahvistaisi työntekijöiden oikeutta kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

SAK:n mielestä työntekijöiden sosiaaliturvaa tulisi aina valmistella kolmikantaisesti.

”Työmarkkinajärjestöt ovat vastanneet viime vuosien suurimmasta rakenneuudistuksesta eli eläkeratkaisusta. Se on toteutettava neuvottelutuloksen mukaisesti, ja samalla on jatkettava hyvää kolmikantaista valmistelua työmarkkinoita koskevissa asioissa”, SAK linjaa.

SAK:n mukaan on myös tärkeää, että työttömillä ja työelämän ulkopuolella olevilla on ansioturva sekä palveluita tukenaan.

Mainos