SAK paikallisesta sopimisesta: Pakko johtaisi palkka-aleen

SAK edellyttää, ettei paikallisen sopimisen laajentaminen johda yrityskohtaisiin palkanalennuksiin.

SAK:n mukaan uhka palkkojen alentamisesta olisi todellinen, mikäli paikallinen sopiminen tehtäisiin pakottavalla lainsäädännöllä niin, että yritykset voisivat sopia työehtosopimuksia matalammista palkoista.

– Työehdoista tehtäisiin osa hintakilpailua. Seurauksena on palkkadumppaus ja palkansaajien turvan rapautuminen, Matti Tukiainen sanoo.

Hallituksen asettama selvitysmies Harri Hietala luovutti torstaina paikallisen sopimisen lisäämistä koskevan selvityksensä työ- ja oikeusministeri Jari Lindstörmille (ps.). Esityksessä laajennettaisiin järjestäytymättömien työnantajien mahdollisuuksia sopia työehtosopimusten puitteissa paikallisesti. Sen sijaan paikallisen sopimisen lisäämisestä järjestäytyneiden työehtosopimusosapuolten kentässä sovittaisiin osapuolten kesken, ja pakottavaa lainsäädäntöä ei selvityksen mukaan ole luvassa.

SAK on valmis lisäämään järjestäytymättömien yritysten mahdollisuuksia sopia paikallisesti muun muassa työajoista. SAK korostaa, että paikallinen sopiminen ei kehity pakolla, vaan vapaaehtoisesti neuvottelemalla.

– Samalla on varmistettava, että järjestäytymättömiä yrityksiä koskevat samat velvollisuudet kuin järjestäytyneitä. Luottamusmiesten oikeudet tulee taata ja erimielisyyksien ratkaisemiseen on oltava selkeät menettelytavat, painottaa Tukiainen.

Mainos