SAK: Mikään muutos työelämässä ei puolusta ammatillisten tutkintojen lyhentämistä

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n mielestä nuorten ammattikoulutuksen kestoon pidä kajota.

Erityisen huolissaan SAK kertoo olevansa eduskunnassa tiistaina käsiteltävän rahoituslain ja maanantaina kaatuneen järjestämislain vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen.

SAK:n työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen arvioi, että säästöjen toteuttaminen ilman järjestäjäverkon uudistamista johtaa aloituspaikkojen vähentämiseen, yksikköhintojen laskuun ja lähiopetustuntien leikkauksiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa keskustelua ammatillisten tutkintojen lyhentämisestä käydään jo.

– Mikään muutos työelämässä tai yhteiskunnassa ei kuitenkaan puolusta ammatillisten tutkintojen lyhentämistä eikä luopumista jatko-opintokelpoisuudesta. Näiden sijaan on pikaisesti uudistettava ammatillista koulutusta vastaamaan työelämän muutosta, Siekkinen painottaa SAK:n tiedotteessa.

SAK ehdottaa ammatillisen koulutuksen uudistamista niin sanotun 2+1-mallin pohjalta, jossa opiskelu alkaa oppilaitoksessa. Opintojen edessä ja työpaikan löydyttyä siirrytään oppisopimukselle, jonka pituus vaihtelee opiskelijan mukaan.

Oppisopimusmallin rinnalle tarjottua koulutussopimusta SAK ei kannata. SAK:n mukaan se vain kasvattaisi yhteiskunnan koulutusmenoja.

Siekkinen muistuttaa myös, että koulutussopimuksen tavoitetta lisätä peruskoulusta oppisopimukselle siirtyvien määrää on jo kokeiltu osana nuorisotakuuta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Työnantajalle maksettavasta 800 euron korotetusta korvauksesta huolimatta oppisopimuspaikkoja suoraan peruskoulusta tulleille on löytynyt vähän.

Siekkisen mukaan laaja oppisopimuskoulutus muuttaisi opettajien työtä ja koko ammatillisen koulutuksen järjestämistä.

– Opettajien ohjausta ja tukea tarvitaan jatkossakin työpaikoilla, kun ohjaukseen ei aina löydy sieltä riittävästi osaamista eikä aika a. Jos merkittävä osa opiskelijoista suorittaa osan tutkinnosta oppisopimuksella, yhteiskunnan varoja säästyisi esimerkiksi opintotukimenoista.

Mainos