Johtaja Saana Siekkinen SAK:sta muistuttaa, ettei järjestö ole muuttanut kielteistä kantaansa työttömille suunniteltuun aktiivimalliin, aktiivisen työnhaun uudistukseen eikä työttömyysturvan karenssien kiristämiseen.
– Aktiivimallia pidämme edelleen kilpailukykysopimuksen vastaisena, koska toteutuessaan se leikkaa työttömyysturvaa lukuisilta työttömiltä, kasvattaa byrokratiaa ja kohtelee ihmisiä eri puolilla Suomea eri tavoin, kun malli ei huomioi tarpeeksi hyvin alueellisia eikä alakohtaisia eroja, Siekkinen sanoo SAK:n nettisivuilla.
Lisäsääntelyn sijaan SAK ehdottaa, että hallitus päättää syksyn budjettiriihessä työttömyysturvan ja työttömien palvelujen uudistamisesta kokonaisuutena ja aloittaa nopeasti valmistelut uudelleen.
– Haluamme luoda aktiiviset työmarkkinat ja tukea työnhakua, mutta se edellyttää jokaiselle työttömälle henkilökohtaista työllistymissuunnitelmaa, tasapuolista palvelua kaikkialla Suomessa ja parempia mahdollisuuksia opiskeluun. Näin on jo toimittu muissa Pohjoismaissa, Siekkinen sanoo.
Hän toteaa, että työttömille ehdotettu kahdentoista työpaikan hakeminen kolmen kuukauden aikana on SAK:n mielestä näennäisaktivointia ja johtaa turhaan hakemusrumbaan.
Karenssijärjestelmän yksinkertaistaminen on SAK:n mielestä mahdollista nyt, kun työttömien palvelujen järjestämistä valmistellaan osana maakuntauudistusta.
Valtion on kuitenkin SAK:n ehdotuksessa säilytettävä maakunnissa ohjausvaltansa työttömien palveluihin ja turvattava niiden rahoitus.
– Se voidaan tehdä tarkentamalla vielä kasvupalvelulakia sekä osaamis- ja rekrytointilakia. Jos tulevilla maakunnilla ei ole kannustinta satsata työttömien palveluun, kasvaa riski, että maakuntauudistus johtaa lopulta aktiivisen työvoimapolitiikan alasajoon, uumoilee Siekkinen.