Verkkouutiset

Koronan sairastaminen ei ole este rokotuksen saamiselle. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Sairastetun koronan tuoma suoja vastaa THL:n mukaan yhtä rokoteannosta

Ensimmäinen rokote voidaan antaa kahden kuukauden kuluttua sairastetusta taudista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tarkentanut koronavirustaudin sairastaneiden rokotussuositusta.

Kaikille 18 vuotta täyttäneille aiemmin rokottamattomille ensimmäinen rokoteannos voidaan antaa jo kahden kuukauden kuluttua sairastetusta taudista. Alle 18-vuotiaille rokote voidaan antaa 4–6 kuukautta sairastetun taudin jälkeen.

– Sairastettu koronatauti ei ole esteenä rokotteiden saamiselle. Koronataudin seurauksena muodostuva immuniteetti säilyy ainakin 6–12 kuukautta ja antaa todennäköisesti ainakin osittain suojaa myös eri virusmuunnosten aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin tiedotteessa.

THL:n mukaan sairastettu koronatauti muodostaa yhtä rokoteannosta vastaavan immuunivasteen. Taudin sairastanut saa tutkimusten perusteella yhdestä rokoteannoksesta vähintään yhtä hyvän vasteen kuin kaksi annosta saaneet, jotka eivät ole sairastaneet koronavirustautia.

Jos rokotettu sairastuu koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, vahvistaa sairastettu tauti rokotteilla aikaansaatua suojaa samoin kuin tehosterokote henkilöillä, jotka eivät ole sairastaneet koronatautia.

– Kun kahdesti rokotettu saa koronatartunnan, se itsessään tehostaa rokotteilla aikaansaatua immuniteettia. Kahdesti rokotetuilla koronatartunta todennäköisesti tuottaa jopa nykyisiä rokotteita paremman ja pitkäkestoisemman suojan tartunnan aiheuttanutta virusmuotoa vastaan, Melin toteaa.

Mikäli ensimmäinen rokoteannos on saatu ennen koronavirustartuntaa, rokotteen ja tartunnan välin on oltava riittävän pitkä, vähintään kuusi viikkoa, jotta tartunnan voidaan katsoa vastaavan yhtä rokoteannosta.

– Kun aikaväli rokotusten tai tartunnan ja rokotuksen välillä on pidempi, saadaan parempi immuunivaste. Jos rokote annetaan pian sairastetun taudin jälkeen, se voi myös aiheuttaa voimakkaampia ohimeneviä reaktioita, kuten kuumetta, päänsärkyä sekä lihas- ja nivelkipuja, Melin sanoo.

Uusimmat
MAINOS