Sairaanhoitaja Ylelle: Moni ei ymmärrä koronan vakavuutta

Helsingin Meilahden teho-osaston potilaista valtaosa on rokottamattomia.
Sairaanhoitajat nostavat potilassänkyä. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ
Sairaanhoitajat nostavat potilassänkyä. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

– Olisi ihanaa, jos ihmiset kävisivät rokottautumassa. Moni ei ymmärrä taudin vakavuutta, sanoo HUSin Meilahden teho-osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Riitta Majala Ylelle.

HUS ennustaa, että lähivuosina vielä 60 000–70 000 suomalaista tarvitsee sairaalahoitoa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

Majalan mukaan potilaat ovat huonossa teholle tullessaan. Ylipainehappihoito aloitetaan heti. Jos hapetus ei pian parane, potilas laitetaan hengityskoneeseen ja nukutetaan. Usein hoidolla on jo niin kiire, ettei potilas voi soitella kotiin.

Kullakin potilaalla on omahoitaja kellon ympäri. Hoitajat tekevät töitä kolmessa vuorossa. He suojaavat itsensä kasvomaskeilla, hiusmyssyillä, suojatakeilla ja hansikkailla.

Alkuun luetaan edellisen vuoron raportti ja tutustutaan potilaaseen. Sitten potilasta pestään ja lääkitään. Keuhkot röntgenkuvataan päivittäin. Verinäytteistä seurataan potilaan hapettumista. Jos arvot menevät huonoksi, potilas käännetään vatsalleen. Se auttaa avaamaan keuhkorakkuloita.

Majala voi käyttää maskia kolme tuntia kerrallaan. Sen jälkeen täytyy pitää tauko. Muuten pää tulee kipeäksi.

Aluksi piti luottaa vain suojavälineisiin. Nyt rokotteet ovat tuoneet helpotusta. Majalalla on kolme rokotetta, mutta teho-osaston potilaista valtaosalla niitä ei edelleenkään ole.

Mainos