Sairaalassa ”koronamonttu”, josta ei poistuta elävänä

Tutkija kuvailee El Pason epidemiatilannetta järkyttäväksi.

El Pason kaupunki Texasissa on palkannut vankeja siirtämään koronavirukseen menehtyneiden ruumiita tilapäisiin säilytystiloihin pakasterekkoihin.

Paikallisen KFOX-kanavan mukaan arkisin ja viikonlopuisin työskentelevien vankien tuntipalkka on kaksi dollaria eli noin 1,7 euroa.

Harvardin yliopiston epidemiologi Eric Feigl-Ding hämmästelee osavaltion kärjistynyttä virustilannetta.

– Kymmenen jäähdytettyä peräkärryä, jotka toimivat liikkuvina ruumishuoneina. Ne odottavat El Pason oikeuslääketieteellisen toimiston ulkopuolella, sillä käsittelyjono on tällä hetkellä äärimmäisen pitkä, Feigl-Ding toteaa.

El Pason kaupungissa vahvistettiin sunnuntaina yli 1500 uutta Covid-19-tapausta. Sairaalahoidossa on yli 1090 potilasta, joista 309 on tehohoidossa. Heistä 201 on jouduttu asettamaan hengityskoneeseen.

Eric Feigl-Ding pitää kaupungin sairaalasta julkaistuja videoita järkyttävinä. Hoitajan mukaan sairaalan koronaosastolla on ”montuksi” kutsuttu huone, jossa lääkärit eivät enää käy.

– Potilaille annetaan vain kolme elvytyskierrosta. Heidät lähetetään sinne kirjattavaksi ja odottamaan kuolemaa. Kukaan ei ole selviytynyt ”montusta”, epidemiologi sanoo.

Mainos