Saimaannorppa liikkuu aiemmin tiedettyä enemmän – suosituksia suojeluun

Tuore väitöskirjatutkimus tarjoaa uutta tieto saimaannorpan käyttäytymisestä ja sitä kautta apua suojelutoimien suunnitteluun.

Filosofian maisteri Marja Niemen tutkimuksessa selvisi, että norppien poikaspesäpaikat ovat kuutille tärkeitä pitkälle kevääseen.

– Ne ovat käytössä aina toukokuun puoliväliin asti, jonka jälkeen kuutit lähtevät tutustumaan elinympäristöönsä liikkuen laajoilla alueilla. Aikuisten elinpiiri on tyypillisesti vakiintunut, mutta ne tekevät retkiä, jotka voivat olla kymmeniä kilometrejä, Niemi toteaa väitöstiedotteessaan.

Tieto norppien liikkumisesta mahdollistaa saimaannorpan nykyisen esiintymisalueen ja lisääntymisalueen määrittelyn.

Saimaannorppa elää keskimäärin noin 90 neliökilometrin alueella. Kuutit käyttävät pesäalueitaan keskimäärin toukokuun puoliväliin asti, jolloin ne lähtevät tutkimaan uusia alueita.

– Ne liikkuvat jopa 15 kilometrin vuorokausimatkoja eivätkä asetu ensimmäisen kesän aikana. Vaikka aikuisen norpan keskeinen elinpiiri on kuuteista poiketen vakiintunut, tekevät ne satunnaisia retkiä keskeisen alueen ulkopuolelle. Sama norppayksilö on mahdollista tavata kahdella eri vesialueella päivän aikana, Niemi kertoo.

Norpat lepäilevät enimmäkseen pienten saarten rantakivillä. Kesäisin ne lepäilevät lähinnä yöaikaan noin kuusi tuntia kerrallaan. Lepokertojen määrän väheni syksyyn mentäessä.

Suosituksia suojeluun

Niemi havaitsi kuuttien liikkuvan imetysaikaan pesäpaikan ympärillä kahden neliökilometrin suuruisella alueella.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tämä tulisi huomioida suunniteltaessa rantarakentamista ja talviaikaista liikkumista pesäpaikkojen lähellä, jotta vähennettäisiin ihmislähtöistä häiriötä norppien lisääntymisaikaan. Kuuttien runsas liikkuminen vierotuksen jälkeen vaikeuttaa niiden suojelua.

Väitöskirjatyössä määriteltiin saimaannorpan lisääntymisalue, jota voidaan käyttää apuna suojelualueiden määrittelyyn erityisesti nuoria norppia rasittavan kalanpyydyskuolleisuuden vähentämiseksi.

Niemen mukaan saimaannorpan nykyinen esiintymisalue kattaa noin 70 prosenttia koko Saimaasta. Potentiaalinen esiintymisalue on kuitenkin koko Saimaa. Ympärivuotinen kalanpyydysten rajoitusalue kattaa kuitenin 55 prosenttia norppien nykyisestä esiintymisalueesta. Vaikka keväiset suojelualueet ovat viime vuosina laajentuneet, kattoivat ne keväällä 2012 yhteensä 83 prosenttia norppien lisääntymisalueesta.

Karvanvaihtoajalla keväällä kivillä lepäilevät norpat reagoivat ohikulkevaan moottoriveneeseen sukeltaen veneen lähestyessä 150 metrin etäisyydelle. Norpan ei havaittu reagoivan veneen ohittaessa sen vähintään 300 metrin etäisyydeltä.

– Norpan reagointietäisyys tulisi huomioida liikkuessa Saimaalla, Niemi toteaa.

FM Marja Niemen väitöskirja Behavioural ecology of the Saimaa ringed seal – implications for conservation tarkastetaan perjantaina 22. marraskuuta Itä-Suomen yliopistossa.

Mainos